Eveliina Uosukainen saa kuulla kunniansa Selviytyjät Suomessa

Syytökset lentelevät puolin ja toisin Selviytyjät Suomessa.
Selviytyjät Suomi -kauden kuudes jakso on katsottavissa Ruutu+:ssa ja nähdään Nelosella 5.10. Varo paljastuksia!
Video: Jeffrey Lawman ja Janne Nevalainen sanaleikissä
Kerbau-heimossa on kiusallinen tunnelma edellisen heimoneuvoston jälkeen. Eveliina Uosukainen sai eniten ääniä, mutta hän sai ruukusta pelastuksekseen kaksintaistelulapun.
Eve sanoo suoraan Anne-Mari Plantingille ja Laura Akiolalle, että tuntee näiden pettäneen hänet edellisen heimoneuvoston äänestyksessä.
– Ei tunnu hyvältä, kun itse lähti kuitenkin rakentamaan liittoa sellaisten ihmisten kanssa, ketkä aidosti tuntu omanlaisilta ja luotettavilta ja aidoilta, Eve avautuu.
Muut palauttavat Even maan pinnalle ja muistuttavat, että tämä on itsekin pettänyt lupauksia liitoista.
– Mutta se, että miten minä olen pelannut, niin minä olen pelannut koko ajan sydämellä. Minä en ole lähtenyt rakentamaan liittoja sellaisten kanssa, keiden kanssa minä en aidosti sitä haluisi tehdä, Eve puolustautuu.
Aika keinuttaa venettä
Jeffrey Lawman ei jää sanattomaksi.
– Kyllähän sinä sanoit silloin, kun sinä äänestit Jannea (Lehmonen), että sinä äänestät Aleksia (Vihonen) ja että pysyt siinä, mitä olemme sopineet. Mutta ethän sinä pysynyt siinä, mitä sovittiin, Jeffrey huomauttaa
– Ja sitten ehdotit meille liittoa, että ”mimmit, pidetään yhtä, äänestetään Jeffreyä”. Samaan aikaan ehdotit Jannelle ja Jeffreylle liittoa, jossa äänestetään minua, Tiina Käpylä lisää.
Eve kuuntelee läksytystä vaikean näköisenä ja muodostaa uuden suunnitelman.
– On aika keinuttaa venettä, Eve kertoo
– Eveliina on itekin sitä ihan täysin samaa peliä täällä pelannu, että semmosta pientä suhmurointia häneltä tapahtunut, että Tiinaa tiputettais ja sitten on mua haluttu tiputtaa, et se kuulostaa vaan semmoselta, että nyt ku itestä tuntuu pahalta niin sitte puretaan niit fiiliksiä, Jeffrey tylyttää.
Selviytyjät Suomi Nelosella ja Ruudussa sunnuntaisin.