Euroviisuja uhkaa boikotti – näin Yle kommentoi

Jo kolme maata on esittänyt järjestäjille uhkavaatimuksen.
Useat maat uhkaavat ensi keväänä Itävallan pääkaupungissa Wienissä järjestettäviä Euroviisuja boikotilla, jos Israelin sallitaan osallistua kilpailuun.
Video: Erika Vikman Euroviisuissa.
Jo ainakin kolmen maan yleisradioyhtiöt ovat päättäneet, että ne lähettävät oman edustajansa kilpailuun vain, jos Israel ei ole mukana.
Ensimmäisenä päätöksen teki Slovenia, sitten Irlanti ja nyt myös Hollanti on liittynyt joukkoon.
Lisäksi esimerkiksi Islanti harkitsee osallistumistaan. Espanjan kulttuuriministeri Ernest Urtasun on puolestaan sanonut, ettei Espanjan pitäisi osallistua, jos Israelia ei suljeta pois kisasta.
Syynä vaatimuksiin ovat Israelin teot Gazassa jatkuvan sodan aikana.
Israelin tv on jo ilmoittanut aikovansa lähettää edustajan myös seuraaviin Euroviisuihin.

Yle ei vielä ole päättänyt
Euroopan yleisradioliitto EBU, joka vastaa viisuista, on ilmoittanut keskustelevansa asiasta vielä eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden kanssa.
– Jokainen jäsen päättää itse, haluaako osallistua kilpailuun. Me kunnioitamme kaikkien yhtiöiden tekemiä päätöksiä, viisujohtaja Martin Green pyörittelee The Guardianissa.
Hollannin yleisradioyhtiön Avrotrosin julkaiseman tiedotteen mukaan boikottipäätöksestä luovutaan heti, jos EBU sulkee Israelin kisoista. EBU-päätöstä odotellessa Avrotros valmistautuu viisuihin normaaliin tapaan.
Myös Ylessä valmistellaan UMK:ta kuten aiempinakin vuosina. Ensi kevään Euroviisujen suhteen Ylessä ei ole tehty mitään päätöstä.
– Tänä vuonna Euroviisuihin osallistumisesta pitää ilmoittaa EBUlle syksyn aikana, viimeistään joulukuussa, joten lopullinen päätös pitää tehdä siihen mennessä. Näiden viimeisten ulostulojen jälkeen emme ole käyneet Ylessä uusia keskusteluja aiheesta, sanoo Ylen Kulttuuri ja asia -yksikköä johtava Johanna Törn-Mangs Katsolle.

– UMK järjestetään siis kuitenkin joka tapauksessa, ja siihen keskittyminen on nyt isossa fokuksessa. UMK:sta on tullut Ylen tärkeimpiä kulttuurituotantoja ja se on jo sellaisenaan tosi tärkeä kilpailu, koska se nostaa suomalaisten tietoisuuteen ihan uusia artisteja ja musiikkia, hän jatkaa.
Toukokuussa 2025 Sveitsissä käydyt Euroviisut voitti Itävallan JJ kappaleella Wasted Love. Israelin Yuval Raphael tuli toiseksi laululla New Day Will Rise.