Erkki, Tarja ja Ansku saivat kolmestaan lapsen – yksi vanhemmista jäi ulkopuoliseksi

Erkki, Tarja ja Ansku saivat kolmestaan lapsen – yksi vanhemmista jäi ulkopuoliseksi
Supernanny Suomi

Supernanny Suomessa nähdään poikkeuksellinen jakso, kun perheessä on kolme vanhempaa.

Viisikuisen Eltonin elämässä on kolme aikuista. Kumppanuusvanhemmat Ansku, Tarja ja Erkki.

Kolmikko haluaa luoda pojalleen mahdollisimman hyvän elämän, joten he pyytävät apua Supernanny Pia Penttalalta.

Elton sai alkunsa koti-inseminaation avulla, jolloin siittiöt viedään emättimeen apuvälineillä. Lapsen vanhemmat Erkki ja Ansku eivät ole romanttisessa suhteessa.

Ansku jäi leskeksi kymmenen vuotta sitten, kun hänen syöpää sairastanut puolisonsa menehtyi.

– Se oli aika traumaattinen kokemus. Edesmenneen miehen kanssa meillä oli lapsettomuushoidot pitkällä. Hänellä oli syöpähoidot meneillään. Lapsen hankkiminen luonnollisesti ei ollut mahdollista. Kesken hoitojen hän valitettavasti menehtyi, Ansku kertoo Supernanny Suomi -ohjelmassa.

Roolit perheessä ovat vielä hakusessa. Kuvassa vasemmalta: Ansku, Tarja ja Erkki.
Roolit perheessä ovat vielä hakusessa. Kuvassa vasemmalta: Ansku, Tarja ja Erkki.

Miehen kuoleman jälkeen Ansku päätti, että haluaa surusta huolimattaan elää ja kokea. Hän oli haaveillut äitiydestä yli kymmenen vuoden ajan. Ansku yritti löytää puolisoa, mutta tuloksetta, ja vanha trauma nosti päätään. Parisuhteita oli hankala muodostaa.

Ansku alkoi pohtia tosissaan kumppanuusvanhemmuutta, kun hän alkoi lähestyä 40 vuotta.

– Jos haluaa lapsen, pitää toimia, Ansku toteaa.

Lapsihaaveet kariutui

Ansku tutustui Erkkiin ja Tarjaan kumppanuusvanhemmuusryhmässä. Kolmikolle syntyi oitis hyvä keskusteluyhteys.

Matka kumppanuusvanhemmuuteen ei ollut Erkille ja Tarjalle myöskään helppo. Haave omasta lapsesta ehti kariutua monta kertaa.

– Yritettiin saada omia lapsia. Keskenmenoja tuli paljon, Erkki toteaa jaksossa.

Erkki kertoo, että Tarjan kanssa ajatus yhteisestä lapsesta kariutui kolmannen keskenmenon jälkeen.

– Alettiin olemaan sen verran iäkkäitäkin. Se oli kokeiltu ja nähty, Erkki kertoo.

– Ajateltiin, että hyvin pärjätään kahdestaankin, ja pärjättiinkin. Ihan hyvää elämää vietettiin, mutta sitten tuli tv-ohjelma kumppanuusvanhemmuudesta. Se sitten muutti kaiken, hän jatkaa.

Tarja piti aluksi ajatusta kumppanuusvanhemmuudesta outona. Hän pohti toisen osapuolen arvomaailmaa ja sitä, miten kasvattaa lasta. Lopulta Tarja suostui.

– Onneksi mulla on näin hieno vaimo, että suostui, Erkki kehuu.

Erkille ja Tarjalle lapsen saaminen oli lottovoitto.
Erkille ja Tarjalle lapsen saaminen oli lottovoitto.

Kolmikko teki aiesopimuksen, jossa he laativat tarkat ohjeet kaikesta Eltoniin liittyvästä. Siitä, kuinka kauan hän on isällään ja muita kasvatukseen liittyviä asioita. Jotkut asiat ovat kuitenkin vielä epäselviä.

Supernanny Pia Penttala tekee oitis huomion Tarjan roolista, joka on vielä perheen dynamiikassa epäselvä.

Pia kysyy Tarjalta kahden kesken, onko hän löytänyt paikkaansa.

– En mä halua Anskulta viedä äidin roolia, mutta tietysti haluan tuoda Eltonille elämään jotakin, Tarja pohtii.

Kolmikko on keskustellut nimityksestä, mutta selvyyttä asiaan ei ole vielä tullut.

– Alussa mietin, että mikäs mä nyt olen tässä. Onko mulla tässä ylipäätään jotain roolia? hän pohtii.

Pia pyytää kolmikon pöydän ääreen keskustelemaan aiheesta. Pian mukaan Tarjan rooli tulisi olla yhtä suuri kuin Anskulla äitinä.

– Sulla on siihen oikeus ja halu. Ennen kaikkea Eltonilla on siihen suuri oikeus, Pia summaa.

Tarja alkaa kyynelehtiä kuullessaan Pian sanat.

– Ihan viisaita sanoja. On tässä ollut… ei nyt epämääräinen olo, mutta että mikä mä nyt oon? Oon äiti, täti vai mikä, Tarja pohtii.

Supernanny Suomi torstaisin MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.