Erikoisjoukkojen kouluttaja hermostui – kokelas patistettiin itkien kotiin

Erikoisjoukkojen kouluttaja hermostui – kokelas patistettiin itkien kotiin
Erikoisjoukot, 3. kausi, 2025, Kerttu Rissanen, Viljami Harjuniemi, Riku Nieminen ja Hanna Tikander.

Kaksi kokelasta joutui jättämään Erikoisjoukkojen leirin.

Tiistaina 13. toukokuuta nähdyssä Erikoisjoukkojen jaksossa leirin kouluttaja Matias Petäistö ennusti jo aamutoimien jälkeen, että kokelaiden määrä tulisi todennäköisesti vähenemään päivän tehtävien aikana.

Videolla Erikoisjoukkojen kokelaat ja kouluttajat kertovat, mitä haluaisivat muuttaa itsessään. 

Yhdeksännen leiripäivän teemana oli kontrolli, ja päivän ensimmäisessä tehtävässä testattiin kokelaiden päätöksentekokykyä paineen alla.

Tehtävässä he joutuivat testaamaan dronien käyttöä taistelukentällä, josta kaikki kokelaat selvisivät hyväksytysti.

Päivän toinen tehtävä osoittautuikin ylivoimaisen rankaksi osalle kokelaista.

Heikko kolmikko

Kokelaat eivät ehtineet kuin hetken palautua ensimmäisestä tehtävästä, kun heitä taas vietiin seuraavaan kohteeseen.

Kouluttaja Robin Hendryn mukaan päivän toinen tehtävä osoittaisi, ketkä kokelaista ansaitsevat jatkopaikan leirillä.

Heidät vietiin sisäaltaalle, missä he saivat pienen maistiaisen siitä, mitä ammattitaistelusukeltajan koulutus sisältää ja vaatii.

Fyysinen kunto ei riitä, vaan tärkeässä roolissa on mielenhallinta. 

Kertun uimataito rajoittuu hänen omien sanojensa mukaan koirauintiin.
Kertun uimataito rajoittuu hänen omien sanojensa mukaan koirauintiin.

Kerttu Rissanen myönsi olevansa heikko uimari. Mira Aholalla olisi kestävyyttä uida matkoja, mutta veden alla liukuminen osoittautui haastavaksi. Myös Ömer Acar uskoi kuntonsa puolesta pärjäävän uinnissa, mutta riittäisikö se.

– Pelkästään hyvä uimataito ei tee kenestäkään taistelusukeltajaa. Täällä testataan, kuka kestää rasituksen ja pelon jatkuvan paineen alla. Vedessä et voi huutaa apua etkä pysähtyä. On vain kyettävä toimimaan, Robin selitti.

Itkua, uikutusta ja yökkäilyä

Tehtävän edetessä Kerttu, joka oli kertonut pelkäävänsä vettä, sai itsensä rauhoitettua ja onnistui sukelluksessa.

Mira ja Ömer olivat selvästi muita väsyneempiä, ja kouluttajat tarkkailivat heitä vaaratilanteen varalta.

– Muutama kierros ja ihan paskana, kouluttaja ja entinen taistelusukeltaja Jan Knutti kommentoi Miran suoritusta.

Tehtävä, jossa kokelaiden piti jalkavoimin pysyä pinnalla kädet pinnan yläpuolella ja käskystä sukeltaa neljän metrin syvyyteen altaan pohjaan, kävi ylivoimaiseksi porukan heikoimmille uimareille Ömerille ja Miralle.

Vaikeuksistaan huolimatta Mira ei luovuttanut.
Vaikeuksistaan huolimatta Mira ei luovuttanut.

Kouluttajien patistaessa heitä sukeltamaan, molemmat panikoivat.

– Lopeta se itkeminen tai anna numero, Jan huusi Miralle.

Lopulta kouluttajan kärsivällisyys Miran uikuttamiseen loppui ja hän käski kokelaan pois altaasta, repi tältä numerolapun ja lähetti pukuhuoneen kautta kotiin.

–	En vaan pystynyt tekemään, mitä käskettiin. Mielestäni on oikeudenmukaista, että sitten nauha lähtee, Omer totesi saatuaan lähtöpassit.
– En vaan pystynyt tekemään, mitä käskettiin. Mielestäni on oikeudenmukaista, että sitten nauha lähtee, Omer totesi saatuaan lähtöpassit.

Altaassa yökkäilevä Ömer sai saman käskyn.

– Näin jengi harvenee. Kuten sanoin, vesi on armoton elementti. Kaikesta muusta olet mennyt hyvin läpi, mutta tässä tuli raja vastaan, Jan totesi ja irrotti Ömerilta numerolapun.

Erikoisjoukoissa jatkaa enää viisi kokelasta: Hanna Tikander, Daniel Ahola, Riku Nieminen, Kerttu Rissanen ja Viljami Harjuniemi.

Erikoisjoukot nähdään tiistaisin klo 21.00 Nelosella sekä Ruudussa.