Erikoisjoukkojen Janne Lehtonen vastaa simputussyytteisiin

Yksi tv-sarjan naiskokelas on erityisesti jäänyt entisen sotilaan mieleen.
Erikoisjoukkoja ei turhaan sanota television rajuimmaksi realitysarjaksi. Sarjan kolmas kausi alkaa Nelosella tiistaina 18. maaliskuuta, mutta ennakkoon jo tiedetään, että kokelaat ovat joutuneet koville.
Tanssinopettaja Ansku Bergström on myöntänyt saaneensa kuvauksista traumaperäisen stressireaktion, ja Sohvaperunoista tuttu yrittäjä Michael Ntima joutui hengenvaaraan ensimmäisen leiripäivän uimatehtävässä.
Leirin kouluttajat, entiset erikoisjoukko-operaattorit Janne Lehtonen, Jan Knutti, Robin Hendry ja Matias Petäistö pistävät kokelaat joka jaksossa äärirajoille.
Erikoisjoukkojen lehdistötilaisuudessa Ansku myönsi pelkäävänsä kohtaamista kouluttajien kanssa, sillä kuvauksissa kokemansa ahdistavat tunteet nousevat jälleennäkemisen hetkellä pintaan.
Tv-ruudussa kouluttajat ovat ilmeettömiä käskyttäjiä, mutta tosielämässä kova kuori murtuu. Lämpimästi he halaavat Anskua ja kokelaan pelko haihtuu.
Kannustussanat kokelaille
Onko huutaminen, nöyryyttäminen ja rääkki tarpeen vai onko kyse vain tv-show’sta?
– Emme tee show’ta emmekä ole ilkeitä. Se ehkä välittyy katsojille, mutta meillä on kaikkeen tarkoitus, pääkouluttaja Janne Lehtonen vakuuttaa.
Tehtävät, joita kouluttajat teettävät kokelailla perustuvat erikoisjoukkojen pääsykokeisiin. Niistä selviäminen vaatii henkisesti ja fyysisesti vahvoja ihmisiä.
– Haemme ihmisiä, jotka pystyvät toimimaan ja menemään eteenpäin negatiivisessa ympäristössä. Jos teemme siitä positiivista, ei se ole sitä, mitä haemme.
– Emme pysty testaamaan kokelaiden henkistä sietokykyä muuten kuin olemalla kovia, Janne sanoo.

Aina kun Erikoisjoukot-kautta lähdetään tekemään Janne painottaa niin kouluttajakollegojaan kuin tuotantoyhtiötä, että jokainen ohjelmassa nähty tehtävä on merkityksellinen.
Kouluttajilla on vastuu vastata katsojille ja erityisesti kokelaille, mikä tarkoitus milläkin tehtävällä on. Jos kokelas haluaa kuvauksissa tietää, mitä kouluttajat hakevat tietyllä rääkkäämisellä, Janne on valmis vastaamaan.
– Emme missään nimissä halua ketään simputtaa. Emme simputa emmekä kiusaa, vaan me valmennamme. Väitän, että keneltä tahansa kokelaistamme kysyy, he ovat ymmärtäneet tämän.
Jannella onkin tapana lausua kannustavat sanat tv-sarjan kokelaille kuvausten alussa. Kouluttaja uskookin, että kokelaat pystyvät kahden viikon koulutuksestaan ammentamaan pitkälle elämäänsä.
– Sanon aina, että jos te selviätte tästä hengissä, selviätte mistä tahansa loppuelämänne ajan. Kun te ette jaksa, voitte nojautua tähän koulutukseen.
Matto on vedettävä jalkojen alta
Katsojat näkevät kouluttajia yleensä vain tehtävien ja kuulusteluiden aikana. Näin on myös kokelaiden kohdalla.
Kuvauksissa kouluttajat pitävät etäisyyttä kokelaisiin, jotta he eivät pääse näkemään kouluttajiensa oikeaa minää. Tätä voisi kutsua kuplaksi, josta Janne haluaa pitää kiinni läpi yhteisen matkan Erikoisjoukoissa.
– Meidän pitää koko ajan säilyttää ansaitsemamme auktoriteetti. Sitä ei saa rikkoa missään vaiheessa. Tämä ohjelmaformaatti lähtee helposti jo alussa väärille raiteille, jos kokelaat alkavat naureskella tai me emme vedä tarpeeksi kovaa mattoa jalkojen alta ja tee aloitusta riittävän rankaksi, Janne toteaa.

Kun kamerat kokelaan kohdalla lopullisesti sammuvat, tilanne muuttuu.
– Heti kun joku repäisee numerolapun pois ja menee sivummalle, meillä on jälkipurku. Kukaan ei lähde kotiin ennen kuin käymme läpi, ettei mitään jäänyt hampaankoloon.
Näissä tilanteissa kouluttajat riisuvat kovan kuorensa ja piiskaavan negatiivisen asenteensa ja kohtaavat kokelaan omana itsenään.
– Silloin voi jo halatakin, Janne sanoo.
Huoli yhdestä kokelaasta
Kaikki Erikoisjoukkojen kolmannen kauden osallistujat eivät olleet tuttuja Jannelle. Tunnistaako kouluttaja julkkikset vai ei, sillä ei ole merkitystä leirillä.
Putouksestakin tutun näyttelijä Riku Niemisen Janne tunnisti välittömästi. Osa osallistujista oli hänelle tuntemattomia kasvoja.
Kouluttajille nimet ja meriitit ovat samantekeviä, sillä jokainen kokelas lähtee heidän silmissään samalta viivalta.
– En halua luoda itselleni ennakkoluuloja ihmisistä, koska haluan nähdä koulutuksessa, keitä he oikeasti ovat.
Jannella ei ole tapana lähteä arvailemaan, kuka kokelaista pärjää ja kuka on heikoin lenkki, sillä Erikoisjoukkojen ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien on nähty useita hienoja kasvutarinoita.

Sen sijaan kolmannen kauden alussa Jannekaan ei voinut säästyä epäilyiltä, kun Michael Ntima osoittautui ensimmäisessä jaksossa surkeaksi uimariksi.
– Tiedän, että vedessä tulee oltua paljon. Jos joku ei osaa uida, olen tosi huolissani. Hän oli kuvauksissa todellisessa hengenvaarassa.
Kouluttajat haluavat, että jokainen kokelas löytää koulutuksen aikana oman voimansa ja energiansa, jolla jaksaa eteenpäin.
– Ensimmäinen kausi on hyvä esimerkki tästä. Siellä pieni Amanda Harkimo kantoi ison poliisin varusteita, kun tämä ei itse jaksanut. Tuota me nimenomaan haluamme, Janne innostuu.
Erikoisjoukot alkaa tiistaina 18. maaliskuuta klo 21.00 Nelosella ja Ruudussa.