Epäloogisuus Salkkareissa naurattaa – hahmojen ikäero sai fanit ymmälleen

Epäloogisuus Salkkareissa naurattaa – hahmojen ikäero sai fanit ymmälleen
Salatut elämät. Nella.

Katsojat ovat esittäneet kysymyksiä Salkkarit-tuotannolle sosiaalisessa mediassa.

Salatut elämät -sarja on kertonut kuvitteellisen Pihlajakadun asukkaiden elämästä jo yli 25 vuoden ajan. Juonikuvioissa on ollut suuria käänteitä, ja mukaan on mahtunut myös hämmentäviä yksityiskohtia.

Sarjan virallisella Instagram-sivulla katsojat ovat voineet esittää kysymyksiä Salkkareiden tekijöille, joihin tuotanto on luvannut vastata mahdollisuuksien mukaan tulevan syksyn aikana. Hahmojen ikääntyminen – tai sen puute – on saanut fanit ymmälleen.

– Huvittava yksityiskohta oli just kahvipöytäkeskustelussa itse asiassa. Magnus kasvoi aikuiseksi melkein yhdessä yössä, kun taas esimerkiksi Nadja on edelleen lapsi, vaikka ikäeroa ei pitäisi olla paljon. Mikä on Nadjan ja Magnuksen realistinen ikäero? Onko aikuisen Magnuksen tulolla sarjaan jotain suurta merkitystä? Tai siis ilmeisesti on varmasti, mutta nopea oli tuo aikuistuminen.

Aikuistunut Magnus (Leevi Rapeli) nähtiin sarjassa ensimmäistä kertaa keväällä.
Aikuistunut Magnus (Leevi Rapeli) nähtiin sarjassa ensimmäistä kertaa keväällä.

– Niin, ja miettii Nellaa ja Magnusta. Silloin kun Magnus poistui sarjasta niin heidän ikäeronsa oli about 16-18 vuotta mutta nykyään se onkin yhtäkkiä noin 4-6.

– Jep, tää just. Nella oli lähes aikuinen, kun Magnus syntyi. Mietin vaan että mitä siellä Espoon vedessä on.

– Minua kiinnostaisi tietää useammalta näyttelijältä, että kuinka vanhoja heidän hahmot on? Omaan ikään verrattuna vanhempia vai nuorempia?

Sarjasta lähteneitä hahmoja kaivataan takaisin. Erityisesti Miki Kajanderin ja Susu Honkasen lähtö on kiinnostanut useaa fania, mutta myös monen menneiden vuosien hahmojen kohtalo kiinnostaa edelleen katsojia.

– Tuleeko Camilla tai Monica koskaan takaisin?

– Minulla on kysymys Salkkarit-tuotannolle: Milloin Cindy Rintala palaa takaisin Salkkareihin? Hän poistui Salkkareista, kun JP ajoi hänen päälle ja Cindy menetti tajuntansa. Sitten hänet siirrettiin johonkin ulkomaille sairaalaan. Se olisi mielenkiintoinen juonenkäänne, että Cindy olisi tullut tajuihinsa ja palaisi takaisin Salkkareihin. Tämä asia kiinnostaa minua.

Konsta Hietasen ja Tuuli Mattilan näyttelemät Miki ja Susu poistuivat hiljattain tv-sarjasta.
Konsta Hietasen ja Tuuli Mattilan näyttelemät Miki ja Susu poistuivat hiljattain tv-sarjasta.

– Tuleeko Sebastian tai Sergei takaisin?

– Tuleeko Ulla ja Seppo enää takaisin?

– Lähtikö Sofia ja Elmeri kokonaan Salkkareista?

– Tuleeko Lari takaisin Salkkareihin? Ois kivaa nähdä Mariannan ja Larin kohtaaminen.

Salatut elämät arkisin MTV Katsomossa ja MTV3:lla.