Ensitreffit-Annalta suorat sanat ohjelman tuotannosta: "Olin pettynyt"

Anna tekee yllättävän paljastuksen, mitä tapahtui ennen päätösjaksoa.
Annan ja Hain avioliitto päättyi eroon Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa, mutta heistä tuli hyvät ystävät. Liiton alku näytti kivikkoiselta, sillä pari riitaantui häämatkalla Kroatiassa eikä meinannut saada kommunikaatiotaan millään toimimaan.
Annalle oli pettymys, miltä heidän suhteensa näytti kauden alussa nähdyissä jaksoissa. Hänestä tuntuu, että paljon käänteitä sisältänyt alku kärjisti koko suhteen näyttämään huonommalta kuin se oli.
– Alkuun esille meistä tuli molempien huonot, ehkä jopa pahimmat puolet. Se oli kaikista ikävintä nähtävää. Olenhan minä ne ikävät asiat sanonut, ja otan niistä vastuun, mutta onhan se todellisuutta väärentävää, jos sieltä on valittu vain tietynlaista sisältöä. Se sai todellisuuden näyttämään ihan väärältä. Se oli sellainen asia, mitä en osannut etukäteen ajatella, vaikka tiesin, että kyseessä on viihdeohjelma, hän toteaa Katson haastattelussa.
Hän antaa esimerkkinä asiantuntijoiden antaman tehtävän, jossa piti kertoa hyviä puolia toisesta. Sitä ei näytetty Annan ja Hain osalta ohjelmassa lainkaan.
Silti kokemus oli Annan mielestä opettavainen. Hän näki, miten käyttäytyy haastavissa tilanteissa.
– Henkilöin omaa ahdistustani ja turhautuneisuuttani Haihin, vaikka aika nopeasti ymmärsin, että kohdistin isot tunteeni väärin.

Tilanne häämatkan jälkeen oli hyvin tulehtunut, eikä kumpikaan meinannut nähdä siitä ulospääsyä.
– Mietin, että miten ikinä joku on ajatellut, että me saadaan homma toimimaan. Tuntui, että mä en ollut yhtään sitä, mitä Hai halusi, eikä Hai ollut yhtään sitä, mitä minä halusin. Oli tosi paljon epäilyksiä, että miten tästä voisi tulla edes ystävyyttä, kun emme ymmärtäneet toisiamme, hän muistelee.
Asiantuntijat saivat Annan mukaan laivan lopulta kääntymään. Heidän tukensa oli hänen mielestään korvaamatonta.
– Pystyimme ulkoistamaan itsemme hetkeksi siitä tilanteesta pois ja palauttamaan ajatukset siihen, että me ollaan molemmat vapaaehtoisesti osallistuttu tällaiseen kokeiluun, missä on tarkoitus oikeasti löytää kumppani. Se palautti tunteet siihen hetkeen, että meillä on nyt tämä x-aika tässä ja totta kai me käännetään kaikki kortit. Usko palasi, että kyllä tästä voidaan aivan varmasti rakentaa jotakin toimivaa. Olisiko se sitten ystävyyttä vai heräisikö jotakin romantiikkaa, Anna muistelee.

Romanttisia tunteita ei herännyt. Anna ja Hai keskustelivat pitkään siitä, jatkaisivatko he avioliittoa vielä ohjelman kuvausten jälkeen. Aluksi he ajattelivat jatkaa, koska heidän mielestään tv-kameroiden jäädessä pois suhteen rakentamista kannattaisi vielä yrittää ilman paineita.
– Ensin lähestyimme päätöstä sitä kautta, että totta kai me jatketaan yhdessä. Mutta kun ei sitä romantiikkaa herännyt, eikä vetovoimaa kummankaan puolelta ollut näköpiirissä, päädyimme kuitenkin tähän ratkaisuun, kun olemme kumpikin hyvin eläväisiä ihmisiä, ja tykätään mennä ja tehdä ja elää ja kokea, että kummallekin on parempi näin.
Anna pohtii ohjelman hakuprosessia, joka oli toki pitkä ja perusteellinen, mutta parannettavaakin saattaa olla, koska ohjelmasta ei ole löytynyt yhtään pysyvää avioparia vuosiin.
– Pitäisikö asiantuntijoiden olla vielä enemmän läsnä nykyajan deittailukulttuurissa jollain tapaa, että he tietäisivät, millaista se on? Ja enemmän ehkä sitä, että he tapaisivat livenä hakuprosessissa olevia tyyppejä. Vaikka paljon täytetään papereita, niin kohdattaisiin enemmän kasvotusten.