Ensitreffit alttarilla kohun keskellä – näin MTV kommentoi ohjelman jatkoa Suomessa

Hanna Myllymaa,
20250811, Helsinki. Maikkarin ohjelmien yhteispressi. Ensitreffit Alttarilla. Kuvassa Hanna Myllymaa, Iida Mäkikallio ja Joonas Pesonen.

Ohjelmaa on lykätty esitysaikataulussa tulevaisuuteen.

MTV3 julkaisi tiistaina 9. kesäkuuta syksyn ohjelmistonsa. Monet ovat hieraisseet silmiään, sillä kestosuosikiksi muovautunut rakkausreality Ensitreffit alttarilla puuttuu tällä kertaa kattauksesta.

Katso video: Ensitreffit alttarilla -pari kinastelee häämatkalla.

Katso tavoitti MTV:n head of commissions & programming Hanna Kortin kertomaan tapauksesta.

Syyt päätöksen takana

Hänen mukaansa päätös tauosta tehtiin osana ohjelmiston kokonaissuunnittelua ja formaatin pitkäjänteistä kehittämistä.

– Suunnittelemme MTV:llä rakkausrealitytarjontaa kokonaisuutena ja tarjoamme katsojille monipuolisen kattauksen rakkaudentäyteistä viihdettä. Sitä on tulevanakin syksynä luvassa, vaikkei Ensitreffejä syyskaudella nähdäkään, Hanna sanoo.

Faneille Hannalla on hyviä uutisia, sillä MTV:llä suunnitellaan kuitenkin parhaillaan tulevaa kautta.

Ensitreffit alttarilla on pyörinyt suomalaisten televisioissa jo 12 kauden ajan. Sarjassa toisilleen tuntemattomat parit avioituvat ensinäkemältä. Heidän yhteiseloaan seurataan, kunnes he päättävät jatkavatko yhteistä taivalta vai ajautuvatko eri teille.

Järkyttäviä tapahtumia

Formaatti on ollut viime aikoina kiihkeän keskustelun keskipisteenä niin Suomessa, kuin ulkomaillakin.

Ilta-Sanomat uutisoi taannoin rajusta tapauksesta, jossa nainen oli kokenut ohjelmassa alkaneessa suhteessaan henkistä ja fyysistä parisuhdeväkivaltaa. 

Brittiversio Ensitreffit alttarilla UK on myös vellonut järkyttävien huhujen keskellä viime aikoina. Ohjelman osallistujat ovat esittäneet BBC:lle raskauttavia syytöksiä kuvauksissa tapahtuneista seksuualirikoksista sekä muista epäkohdista. 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman uuden kauden julkaisusta tiedotetaan myöhemmin.