Ensimmäisen pohjoismaisen Disney+-sarjan näyttelijät julki – mukana suomalaisia

Karhun keitto -sarjan näyttelijöin lukeutuu nimekkäitä pohjoismaisia näyttelijöitä, ja se kuvataan pääosin Suomessa.
Karhun keitto -sarja on ensimmäinen pohjoismainen Disney+:n original-sarja. Kuusiosaisen sarjan pääosien esittäjät ovat nyt julkistettu.
Sarjaa tähdittää Gustaf Skarsgåd, joka tunnetaan mahdollisesti parhaiten sarjasta Vikings. Lisäksi sarjassa näyttelee Emil Kárlsen, joka on esittänyt samaa hahmoa aiemmin saamelaisten kansallisteatterin Karhun keitto -näytelmässä. Gustaf näyttelee pappia ja Emil saamelaispoika Jussia.
Mukana ovat myös suomalaisnäyttelijät Jaakko Ohtonen (Vikings: Valhalla) sekä Tobias Zilliacus, joka on näytellyt elokuvassa The Hypnotist. Jaakko nähdään sarjassa Roopena ja Tobias Matti Ahon roolissa.
Sarja perustuu palkitun ruotsalaiskirjailija Mikael Niemen Karhun keitto -menestysromaaniin. Tarinan keskiössä ovat pastori ja kotoa karannut saamelaispoika Jussi. Heidän välilleen kehittyy syvä ystävyyssuhde heidän tutkiessaan odottamatonta murhamysteeriä.

Tapahtumat sijoittuvat Torniolaakson Kengiksen kylään kesällä 1852. Tarinan näyttämönä ovat Lapin eeppiset maisemat. Pastori kokee hengellisen heräämisen, joka vaikuttaa syvästi Torniolaakson asukkaisiin ja saamelaisiin.
Pastorin virkaanastujaisten aikoihin suosta löydetään pienen paimentytön ruumis, ja kyläläiset lähtevät etsimään tappajakarhua, joka koetaan uhkaksi kylälle. Pastori alkaa kuitenkin epäillä, että jotain muuta on tekeillä. Pian toinenkin kylän tytöistä löydetään kuolleena, mikä vahvistaa pastorin epäilyksiä. Pastori ja Jussi alkavat selvittämään yllättäviä murhia.
Sarjan ohjaaja Trygve Allister Diesen on norjalainen elokuvan tekijä, jonka tunnusmerkkejä ovat vangitseva tarinankerronta ja yksityiskohdat. Sarjan käsikirjoittajana toimii puolestaan Jesper Harrie, joka on ollut mukana käsikirjoittamassa muun muassa sarjaa Bonus Family .
Lisäksi sarjan muissa rooleissa nähdään näyttelijät Ane Dahl Torp, Tyra Wingren, Magnus Krepper, Pernilla August, Simon J. Berger, Jonas Karlsson, Johan WIderber sekä Sigrid Johnson.
Kai Vaine ei ole huolissaan tyhjästä työkalenterista – ”Mistä tahansa pääsee läpi, ohi ja ali”