Ensimmäinen kuva julki uusista Putous-näyttelijöistä

Putouksen uusi kausi alkaa helmikuussa.
Viihdeohjelma Putouksen 17. kausi alkaa MTV:llä 8. helmikuuta 2025.
Mukana on kuusi näyttelijää, joista kaksi on ennestään tuttuja ja neljä uutta kasvoa. Näyttelijät julkistetaan 3. tammikuuta.
MTV on julkaissut sosiaalisessa mediassa nyt näyttelijöistä kuvan, joka on sumennettu niin, ettei heitä tunnista. Kuvasta voi nähdä hiustenvärit, mutta juuri muuta ei pysty päättelemään kunnolla.
Moni kommentoija on veikannut, että kuvassa on ainakin Ushma Olava. Myös Nicklas Pohjolan arvellaan olevan kuvassa.
Putouksen juontajana nähdään jo kolmatta kautta Niina Lahtinen, joka aiemmin on toiminut myös ohjelman ohjaajana.
Edellisellä Putous-kaudella näyttelivät Joonas Kääriäinen, Juuso "Köpi" Kallio, Linda Wiklund, Ushma Olava, Eino Heiskanen ja Nicklas Pohjola, jonka esittämä Matti McConaughey voitti sketsihahmokilpailun.
Putous MTV3:lla ja MTV Katsomossa alkaen 8. helmikuuta.