Elsa Saisio kertoo suoran mielipiteensä ruotsalaistähdestä: ”Miten sen nyt sanoisi...?”

Elsa Saisio näyttelee ruotsalaissarjassa Whiskey On The Rocks.
Vuoteen 1981 sijoittuvassa, tositapahtumiin perustuvassa Whiskey On The Rocks -sarjassa kerrotaan kriisistä, joka syntyi neuvostoliittolaisen sukellusveneen ajettua karille Ruotsin saaristossa. Mukana jännityskomediassa on myös suomalaisnäyttelijä Elsa Saisio.
Osa sarjan hahmoista, kuten Rolf Lassgårdin näyttelemä Ruotsin pääministeri Thorbjörn Fälldin, ovat todellisia historiallisia henkilöitä. Mukana pyörivät myös Ronald Reagan ja Leonid Brežnev. Saision näyttelemä neuvostodiplomaatti Aleksandra Kosygina sen sijaan on kuvitteellinen.
– Aleksandra syttyy kriisien keskellä ja hänet oli kirjoitettu vahvaksi hahmoksi. Ukrainalainen ystäväni osasi vinkata 1960–70-lukujen neuvostoliittolaisia elokuvia, joissa oli naisjohtajia. Tutkimustyössäni jäin siihen käsitykseen, että Neuvostoliiton ideologia oli periaatteessa tasa-arvoinen tässä suhteessa, vaikka käytännössä naisjohtajia oli vähän, Elsa kertoo.
– Alun perin sain kuulla, että tähän rooliin etsittiin näyttelijää, joka osaa puhua sekä ruotsia että venäjää. Se oli lopulta kuvattaessakin haastavin osuus. Olen opiskellut venäjää, ja minulla oli monta kielivalmentajaakin mukana sarjan aikana, mutta vaati kovasti energiaa ja keskittymistä näytellä ja reagoida useammalla kielellä, Elsa myöntää.

Sarjan kuvaamat historialliset tapahtumat olivat pääosin tuttuja Elsalle, vaikka hän onkin itse syntynyt samana vuonna kuin sukellusvenekriisi tapahtui. Jotkut pelkäsivät jo kolmannen maailmansodan syttymistä.
– Ruotsalaisille se oli hurja juttu, mutta minusta tuntuu, että suomalaisilla on hieman eri perspektiivi. Tässä Neuvostoliiton rajanaapurina olimme eläneet vuosikymmeniä kauhun tasapainossa, eikä tuollainen ollut niin poikkeuksellista, Elsa pohtii.
– Ja tällä hetkellähän tämä on hirveän ajankohtainen sarja, kun vaikkapa katsoo Whiskey On The Rocksin julistetta, jossa Reagan ja Brežnev huutavat toisilleen. Kyllä meillä on vielä jännät ajat tulossa, kun Donald Trump ja Vladimir Putin pääsevät vastakkain.
Whiskey On The Rocks on Elsan ensimmäinen suurempi ulkomainen projekti, mutta lisää tekisi mieli.
– Olen osallistunut erilaisiin työpajoihin maailmalla, ja minulla on agentti etsimässä ulkomaisia rooleja. Toisaalta ennen perheen perustamista matkustin paljon, reilasin ja asuinkin ulkomailla. Tykkäsin opiskella eri kieliä.

– Whiskey On The Rocksia tehtäessä minulla onkin ollut tosi kotoisa olo eri kulttuureista tulevien ihmisten parissa. Nyt sanon tämän ääneen, että olisi hauskaa tehdä samaa vastakin, mutta on vaikea ennustaa, toteutuuko haave, Elsa puntaroi.
Myös esimerkiksi Rolf Lassgårdin kanssa työskentelystä jäi lämpimät muistot.
– Miten sen nyt sanoisi? Minusta tuntuu, että jos joku on valmiiksi iso tähti, niin ei hänen tarvitse esittää isoa tähteä. Rolfin kanssa työskentely oli pitkälti sellaista kuin kuvittelinkin sen olevan niiden lukemattomien elokuvien ja sarjojen perusteella, joita olen häneltä nähnyt, Saisio kertoo.
– Aavistin, että yhteistyöstä tulisi mutkatonta ja kivaa, ja sellaista se todella oli – samoin kuin muidenkin sarjan tekijöiden kanssa. Me Suomessa helposti katsomme Ruotsia jotenkin ylöspäin, mutta työskentely heidän kanssaan on samalla tavalla epämuodollista kuin meilläkin. Olen Suomessakin saanut tehdä juttuja isojen nimien kanssa ja ruotsalaisten kanssa se tuntui samalta, muun muassa juuri edesmenneen Heikki Silvennoisen kanssa Kontio & Parmas -sarjassa näytellyt Elsa kertoo.
Whiskey On The Rocks -sarjan kaikki kuusi osaa julkaistaan Disney+:ssa 22. tammikuuta.
Whiskey On The Rocks.