Elon Muskista tehdään elokuva – tämä tiedetään nyt

Pääosaan ehdolla ilmetty kaksoisolento.
Maailman rikkaimmaksi ihmiseksi kutsutusta Elon Muskista, 52, ollaan tekemässä elokuvaa. Viime kuukausina presidentti Donald Trumpin takapiruna häärännyt teknokraatti tunnetaan parhaiten Teslan ja avaruuslentoyhtiö Space X:n omistajana. Musk on myös kerännyt paljon kritiikkiä äärioikeistoa myötäilevistä mielipiteistään.
Elokuva on ollut jo jonkin aikaa ohjaaja Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu, Black Swan) työlistalla, mutta nyt projektin kerrotaan olevan hyvin lähellä toteutumista. Aronofskya lähellä olevat sisäpiiriläiset ovat varmistaneet palkitun ohjaajan tarttuvan siihen seuraavaksi saatuaan uusimman elokuvansa Caught Stealing promokiertueen päätökseen.
Käsikirjoitus perustuu yhdysvaltalaisen toimittajan Walter Isaacsonin kirjoittamaan Musk-elämäkertaan, joka julkaistiin 2023. Isaacson on kirjoittanut aiemmin muun muassa Steve Jobs -elämäkerran, josta Danny Boyle ohjasi elokuvan 2015, sekä Genius-sarjan pohjana olleen Einstein-elämäkerran.

Kuvausten on määrä käynnistyä aikaisintaan syksyllä, mikäli tuotantostudio A24 näyttää vihreää valoa. A24 voitti kaksi vuotta sitten käydyn kiivaan tarjoussodan Isaacsonin kirjan oikeuksista. Voittosumman kerrotaan olevan kahdeksannumeroinen.
Yksi suosituimmista ehdokkaista esittämään Muskia on Kevin Durand (The Strain, Abigail). Yhdennäköisyys miesten välillä on niin vahva, että Durandia on jopa usein luultu Muskiksi. Näyttelijä on myös varmistanut olevansa heti käytettävissä, etenkin, koska Aronofsky on yksi hänen suosikkiohjaajistaan.

Aronofskyn viimeisin Suomessa ensi-iltansa saanut elokuva on vuoden 2022 The Whale, josta Brendan Fraser voitti Oscarin parhaasta miespääosasta. Durand on puolestaan viimeksi nähty Proximus Caesarin roolissa vuoden 2024 tieteistoimintaelokuvassa Kingdom of the Planet of the Apes.