Elokuvan taustalla järkyttävä tositarina – pommi-isku repi pariskunnalta raajat

Elokuvan taustalla järkyttävä tositarina – pommi-isku repi pariskunnalta raajat
Ajojahti, 2016, Mark Wahlberg.

Elokuva Ajojahti vie katsojan Bostonin vuoden 2013 pommi-iskuun.

Huhtikuun 15. päivä 2013 Bostonin maratonilla räjähti kaksi pommia, jotka tappoivat kolme ihmistä. Nuorin uhreista oli kahdeksanvuotias lapsi. Yli 180 ihmistä haavoittui iskuissa.

Videolla Ehtoolehto-tähti Leena Uotila vastailee Katso-lehden kysymyksiin. 

Poliisi pääsi nopeasti epäiltyjen jäljille. He olivat 19-vuotias Džohar Tsarnajev ja 26-vuotias Tamerlan Tsarnajev.

Räjähdyksistä alkoi Yhdysvaltain historian suurin takaa-ajo, kun viranomaiset etsivät veljeksiä.

Tapauksesta syntyi Peter Bergin ohjaama elokuva Ajojahti (2016), jonka pääosassa on fiktiivinen poliisihahmo Tommy Saunders (Mark Wahlberg).

MTV Sub esittää elokuvan maanantaina 12. toukokuuta.

Poliisista kansallissankari

Toimintatrilleri vilisee nimekkäitä näyttelijöitä. Mukana ovat Mark Wahlbergin lisäksi muun muassa Kevin Bacon ja John Goodman.

Vaikka Tommy Saunders on käsikirjoittajien keksimä hahmo, on tarinassa useita tosielämän ihmisiä, jotka kokivat Bostonin pommi-iskun tai olivat mukana sen jälkipyykissä.

J.K. Simmonsin näyttelemästä Watertownin poliisin ylikonstaapeli Jeffrey Pugliesesta tuli kansallissankari Bostonin pommittajien takaa-ajossa.

J.K. Simmonsin esittämä Jeffrey Pugliese jäi eläkkeelle yli 40 uravuoden jälkeen.
J.K. Simmonsin esittämä Jeffrey Pugliese jäi eläkkeelle yli 40 uravuoden jälkeen.

Jeffrey oli vapaalla, kun hän joutui kasvotusten terroristiveljesten kanssa. Syntyi tulitaistelu, jossa Tamerlan yritti ajaa virkavallan yli varastamallaan autolla. 

– Olin ainoa Hollywoodissa, joka oli tarpeeksi komea esittämään sinua valkokankaalla. Kiitos, että opetit minua käyttämään asetta ja poliisityön salaisuuksia, J.K. totesi Jeffreylle tämän jäätyä neljä vuotta sitten eläkkeelle poliisivoimista.

Terroristin leski suuttui elokuvasta

John Goodman näyttelee Bostonin entistä poliisikomissaari Ed Davisia, joka toimi tuotannon pyynnöstä kuvauksissa elokuvan konsulttina antaen tarkan kuvailun traagisista tapahtumista. 

John kertoo asettaneensa itselleen kovat paineet esittäessään todellista henkilöä.
John kertoo asettaneensa itselleen kovat paineet esittäessään todellista henkilöä.

– Elokuvaan saatiin valtava määrä yksityiskohtia. Se oli todella hyvin tehty, Ed kiitteli jälkikäteen Boston Globessa.

Vaikka John on kokenut näyttelijä, tuotti poliisin rooli hänelle paineita. Avukseen hän sai Edin, jonka avulla näyttelijä harjoitteli bostonilaisen aksentin. 

Kevin Bacon on esittänyt FBI-agenttia myös tv-sarjassa Pahan jäljillä.
Kevin Bacon on esittänyt FBI-agenttia myös tv-sarjassa Pahan jäljillä.

FBI:n pääagentti Richard DesLauriersia elokuvassa esittää Kevin Bacon.

–Pääagentti työskenteli väsymättä yhtenä avainhenkilöistä erittäin monimutkaisessa tutkinnassa. Kevin Baconilla oli älykkyyttä ja empatiaa esittää häntä, ohjaaja on todennut Hollywood Reporterille.

Melissa Benoist näyttelee elokuvassa terroristi Tamerlanin leskeä Katherine Russellia.

Lesken mukaan elokuva ei antanut totuudenmukaista kuvaa.

Amerikkalaismedioiden mukaan terroristin leski Katherine Russell on mennyt uusiin naimisiin ja saanut tyttären.
Amerikkalaismedioiden mukaan terroristin leski Katherine Russell on mennyt uusiin naimisiin ja saanut tyttären.

– Minulla ei ole mitään elokuvan tekoa vastaan, mutta he kuvaavat Katien ihmisenä, joka ei tehnyt yhteistyötä viranomaisten kanssa tai yrittänyt pelastaa ihmishenkiä. Hän teki kaikkensa, Katherinen juristi totesi Associated Pressin kautta.

Vakavat vammat

Pariskunta Patrick Downes (Christopher O’Shea) ja Jessica Kensky (Rachel Brosnahan) seisoivat lähellä maratonin maaliviivaa, kun pommit räjähtivät.

Patrick Downes menetti iskussa toisen jalkansa, hänen vaimonsa Jessica Kensky molemmat jalat.
Patrick Downes menetti iskussa toisen jalkansa, hänen vaimonsa Jessica Kensky molemmat jalat.

Molemmat selvisivät hengissä, mutta loukkaantuivat vakavasti menettäen räjähdyksessä raajojaan.

– Rachel ja Christopher esittivät roolinsa todella lahjakkaasti, mutta olivat myös aidosti kiinnostuneita kokemuksestamme. Koemme velvollisuutta edustaa selviytyjien yhteisöä. Toivomme, että tarinamme kuvastaa jokaisen selviytyjän tarinaa, Patrick ja Jessica ovat todenneet Boston Magazinessa.

Ajojahti nähdään MTV Subilla maanantaina 12. toukokuuta klo 21.00 sekä sunnuntaina 18. toukokuuta klo 23.05.