Elokuva-arvostelu: Sääli, ettei Omenavarkaat löytänyt yleisöään – kannattaa katsoa Yleltä!

Omenavarkaat

* * * *

Samppa Batal on todellinen outolintu suomalaisen elokuvan ja television saralla.

Suuri yleisö tietää – jos tietää – hänet Erkki-roolistaan Tiina Lymin ohjaamassa menestyssarjassa Queen of Fucking Everything.

Maaliskuussa Jussi-gaalassa he "kisasivat" kuitenkin rinta rinnan useamman kategorian osalta ohjaamiensa elokuvien tiimoilta.

Sekä Tiina että Samppa olivat ehdolla Vuoden ohjaajaksi, jonka Tiina lopulta vei.

Tiina ohjasi Myrskyluodon Maijan, joka sai lopulta lähes puoli miljoonaa katsojaa elokuvateattereissa.

Solar Filmsin suurtuotannon budjetti alkoi nelosella, jonka perässä on kuusi nollaa.

Vaivaiset 1 421 katsojaa

Omenavarkaat kuvattiin kymmenessä päivässä, ja sen kokonaisbudjetti oli 285 000 euroa. Elokuvasäätiöltä haettiin projektiin käsikirjoitustukea, jota ei myönnetty. Muita tukia ei haettu lainkaan.

Kyseisen elokuvan näki kaikkiaan vaivaiset 1 421 ihmistä.

Moni ihmettelikin – ihan syystä – miten kyseinen elokuva sai kaikkiaan peräti kuusi Jussi-ehdokkuutta.

Itse gaalassa se voitti kaksi palkintoa: parhaan sivuosan Jussi-palkinnon (Satu Tuuli Karhu) ja parhaan ensemblen Jussi-palkinnon.

Yle Areenassa 2030 asti

Katsojamäärä on perin vaatimaton, mutta nyt ihmisillä on mahdollisuus nähdä jo vuonna 2021 kuvattu elokuva.

Omenavarkaat tuli nähtäville maanantaina Yle Areenaan, ja se on merkitty poistumaan vuonna 2030 – eli aikaa on katsoa.

Itse elokuvaa voisi kuvailla road movieksi, jossa kahlataan läpi Helsinkiä yhden illan ja yön aikana.

Mustavalkoelokuva voi käydä jollekin raskaaksi, mutta itse näen siinä enemmänkin sävyjä kuin mitä kaksi väriä antaa lähtökohtaisesti ymmärtää.

Vaikka elokuvassa seikkaillaan Helsingissä, ei miljöö itsessään ole sidottu vain tiettyyn paikkaan.

Tuo mieleen opiskelijoiden harjoitustyön

Itse elokuva on se klassinen rakkaustarina: on tyttö, on poika ja kaksi särkynyttä sydäntä, jotka kohtaavat.

Satu Tuulin näyttelemä Satu on rikkinäisessä suhteessa, kun taas Joel Hirvosen Sebastian on tuoreeltaan eronnut – tuskin omasta tahdostaan.

Ja kuten aina rakkaustarinoissa, tarvitaan tässäkin liuta kavereita työntämään päähenkilöitä eteenpäin ja uskaltamaan tekemään aloitteita – tai ylipäätään aktivoitumaan.

Elokuva tuo mieleen opiskelijoiden harjoitustyön – mitä se tietyllä tavalla voi ollakin.

Eikä tämä ole siis moite, vaan elokuvaa tehdessä lienee pidetty hauskaa ja haluttu myös elää elokuvaa tehdessä, ei niinkään kiirehtiä saattamaan työtä valmiiksi.

Niin sanotusti nautittu "me-hengestä".

Näyttelijät ovat työskennelleet, jos ei nyt pro bono, niin lähes talkoohengellä.

Onko millään mitään väliä?

Ja kuten aina rakkaustarinoissa, saa lopulta pääpari toisensa. Vai saako? Ja onko kyseessä edes rakkaustarina?

Ehkä kyse on enemmänkin hyvästä fiiliksestä, ystävyydestä ja uusiin ihmisiin tutustumisesta – lähimmäisenrakkaudestakin.

Ja onko silläkään lopulta edes mitään väliä?

Elokuva tuonee monelle mieleen jonkun hetken nuoruudesta. Jonkun baari-illan, joka on jatkunut ja jatkunut – päättyen lopulta kesäiseen aamukasteeseen, jopa katarsista muistuttavassa mielentilassa, kun alkoholia on vielä veressä eikä krapula ole vielä tullut muistuttamaan itsestään.

Ilta, jonka ei haluaisi loppuvan koskaan.

Ajankuva koronapandemiasta

Omenavarkaat on myös tietynlainen ajankuva korona-ajasta kasvomaskeineen ja muistutus arjesta, joka saattaa nyt tuntua jo epätodelliselta.

Tiistai-iltaan mennessä elokuvan on katsonut jo yli 5 700 ihmistä – aika monta enemmän kuin leffateatterissa.

Soisin useamman katsovan elokuvan, sillä moni varmasti samaistuu siinä johonkin tilanteeseen, hetkeen, ihmiseen tai ajatukseen menevästä illasta kommelluksineen.

Aika näyttää, löytävätkö ihmiset elokuvan ja voiko se jopa muodostua jonkinlaiseksi sukupolvikokemukseksi.