Elokuva-arvostelu: Ei koskaan yksin on komediarooleista tutun näyttelijän paras roolityö

Elokuva-arvostelu: Ei koskaan yksin on komediarooleista tutun näyttelijän paras roolityö
Ei koskaan yksin, Ville Virtanen

Ei koskaan yksin on jälleen uusi sulka ohjaaja Klaus Härön hattuun. Ensi-ilta elokuvateattereissa on perjantaina 17.1.

Suomen toisen maailmansodan aikana suorittamia juutalaisten pakkosiirtoja  ei ole juuri käsitelty kotimaisissa elokuvissa. Historiallisten aiheiden mestari Klaus Härö on tarttunut aiheeseen, ja tuloksena on ohjaajalle tyypillistä valovoimaista laatuelokuvaa.

Ei koskaan yksin

Draama

****

Abraham Stiller oli juutalainen liikemies, jonka vanhemmat olivat saapuneet Suomeen 1860-luvulla Valko-Venäjältä ja Puolasta. Abrahamista kehkeytyi Suomen juutalaisyhteisön voimahahmo, ja toisen maailmasodan vuosina hän taisteli väsymättömästi sen eteen, ettei maahan tulleita juutalaispakolaisia luovutettu natsi-Saksaan.

Ei koskaan yksin -elokuvassa Abrahamia esittää aina vakuuttava Ville Virtanen. Myös Abrahamin päävastustajaa, antisemitististä Valtiollisen poliisin johtajaa Arno Anthonia näyttelevä Kari Hietalahti tekee hienoa jälkeä. Kyseessä taitaa olla Hietalahden paras työ vakavassa roolissa.

Aluksi tosin tuntuu, että Ei koskaan yksin on ”vain” huippuammattilaisten osaava, mutta hieman etäiseksi jäävä näyte taidoistaan. Sitten kokonaisuuteen tulee muun muassa Lapin soille sijoittuva kohtaus, jossa tunnelataus nostetaan korkealle ja koskettavalle tasolle.

Kari Hietalahti näyttelee Ei koskaan yksin -elokuvassa juutalaisia metsästävää Arno Anthonia.
Kari Hietalahti näyttelee Ei koskaan yksin -elokuvassa juutalaisia metsästävää Arno Anthonia.

Erikseen täytyy nostaa esille ruotsalaisen Matti Byen elokuvaan säveltämä musiikki. Härön kanssa aiemminkin työskennelleen Byen painavat melodiat sopivat täydellisesti dramaattisten kuvien taustalle.

O: Klaus Härö. N: Ville Virtanen, Kari Hietalahti, Naemi Latzer, Nina Hukkinen. (Suomi 2025). 85 min.