Elokuva-arvio: Presidentin kyyditystä katsoessa ei tiedä, itkeäkö vai nauraa
Samuli Valkaman ohjaama Presidentin kyyditys on tragikoominen muistutus, mitä tapahtuu, kun valta joutuu vääriin käsiin.
Presidentin kyyditys
Draamakomedia ****
Lokakuun 14. päivänä 1930 maamme ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg ja Ester-vaimonsa siepattiin vieraaseen autoon kotinsa läheisyydestä Helsingin Kulosaaressa. Alkoi piinaava ajomatka kohti Joensuuta.
Videolla Presidentin kyyditys -tekijät kertovat, minkä asian puolesta olisivat valmiita osoittamaan mieltään.
Kyydityksen taustalla oli korkea-arvoisia upseereita, kenraali Kurt Wallenius ja everstiluutnantti Eero Kuussaari, ja kidnappauksen toteuttivat Lapuan liikettä lähellä olleet oikeistoaktivistit.
Ohjaaja Samuli Valkama yhdessä John Lundstenin kanssa on käsikirjoittanut tämän poliittisen välikohtauksen valkokankaalle draamakomediaksi Presidentin kyyditys.
Poliittinen satiiri on tuttu ilmiö suomalaisessa televisioviihteessä mutta harvinaisempi elokuvataiteessa. Valkama ja Lundsted ovat ajoituksen mestareita: elokuva sopii kuin nenä päähän nykyisessä kireässä poliittisessa ilmapiirissä.
Vaikka kyse on komediasta, se pysäyttää katsojan pohtimaan, mitä voisimme oppia historiasta. Surullisenkuuluisasta kyydityksestä on vierähtänyt lähes vuosisata ja yhä tänä päivänä demokratiaa ravistelevat vallanhimoiset persoonat. Historiasta muistuttelu ei siis ole turhaa.
Itse elokuvan tapahtumat eivät niinkään herättele nauruhermoja vaan näyttelijät, jotka tarkasti ja taitavasti luovat tarinan tragikomiikan.
Elokuvan teatraalisin hahmo on Aku Sipolan näyttelemä K.M. Wallenius, jota seuratessa ei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Sipolan vallankäyttöön viehtynyt kenraali typerine seuraajineen on suorastaan farssimainen ilmestys – ja samalla vaarallinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun valta joutuu vääriin käsiin.
Elokuvan traagisinta roolia, uraansa pettynyttä everstiluutnantti Kuussaarta näyttelee Jussi Vatanen. Omaa itsetuntoaan pönkittääkseen mies on valmis äärimmäisiinkin tekoihin. Jostain syystä valkokankaan Kuussaarelle on kuitenkin vaikea olla vihainen. Johtuneeko se Vatasen sympaattisesta olemuksesta vai Kuussaaren rikkoutuneesta sielusta?
Itselleni elokuvan tähti on Riitta Havukaisen esittämä Ester Ståhlberg. Vau, mikä voimanainen ja nasevuudessaan hykerryttävä!
Ståhlbergien liitto näyttäytyy herkkänä ja kauniina, eikä Havukaisen ja presidentti Ståhlbergiä näyttelevän Pertti Sveholmin välistä dynamiikkaa voi kuin ihailla.
Presidentin kyydityksessä kaiken koomisuuden rinnalla kulkee vakava tositarina demokratiaa ja oikeusvaltiota vastaan kohdistetusta teosta.
Sotamiesten räyhätessä, pelleillessä, ryypätessä ja sikaillessa, Sveholm ja Havukainen presidenttiparina luovat katsojassakin uskon kaiken tarkoitukseen, onnelliseen loppuun ja siihen, että oikeus voittaa aina.
Presidentin kyyditys saa ensi-illan elokuvateattereissa perjantaina 4. syyskuuta.