Elokuva-arvio: Jälkeemme vedenpaisumus on elokuva, jollaista Suomessa ei ole koskaan aiemmin tehty

Kunnianhimoinen tieteisdraama sivuaa ilmastonmuutosta poikkeuksellisella tavalla.
Linnea Leinon ja Elias Westerbergin tähdittämä Jälkeemme vedenpaisumus saa ensi-iltansa elokuvateattereissa torstaina 5. joulukuuta.
Jälkeemme vedenpaisumus
Tieteisdraama ***
Ilmastonmuutos on aihe, josta tehdään jatkossa yhä enemmän elokuvia. Maapallon hidas tuhoutuminen on yhteinen huoli, joka ruokkii myös elokuvantekijöiden mielikuvitusta.
Suomessa aiheesta on tehty dokumentteja, kuten John Websterin ohjaama Katastrofin aineksia vuonna 2008. Nyt aihetta käsittelee niin ikään dokumenttiohjaajana profiloitunut Arto Halonen. Viimeiset viisitoista vuotta myös fiktion parissa viihtynyt Halonen on valinnut tyylilajikseen yllättäen tieteisdraaman. Lopputulos on elokuva, jollaista Suomessa ei ole aiemmin tehty: ympäristötietoinen aikamatkustusdraama.
Ossi Hakalan käsikirjoittamassa tarinassa nerokas nuori fyysikko Henrik ja hänen opiskelutoverinsa kehittävät loputtomasti puhdasta energiaa tuottavan fuusioreaktorin, joka voisi pelastaa maapallon ympäristökatastrofilta. Reaktori valjastetaan kuitenkin kaupalliseen käyttöön, minkä seuraukset ovat tuhoisat maapallolle sekä yhteiskunnalle.

Vuonna 2064 maailma on ilmastonmuutoksen runtelema. YK onnistuu kehittämään aikamatkustuksen muodon, jolla ihmisen muistot ja persoona voidaan palauttaa syntymän hetkeen. Henrik lähetetään takaisin menneisyyteen, pyrkimyksenä estää katastrofin eskaloituminen ennen kuin on liian myöhäistä. Jotakin menee kuitenkin vikaan, ja Henrik joutuu aloittamaan tehtävänsä varsin erilaisista lähtökohdista, joihin on tottunut.
Halonen nostaa esiin ihmisen kyvyttömyyden muuttua, mikä luo pohjan globaalille katastrofille. Hyvät aikeet muuttuvat lopulta aina pahoiksi, kun luontainen ahneutemme ja itsekkyytemme ottavat vallan. Tässä mielessä Jälkeemme vedenpaisumus osuu tarkasti pessimistiseen maaliinsa.

Samaa ei voi valitettavasti sanoa elokuvan lopetuksesta. Kunnianhimoinen tarina olisi kaivannut huomattavasti näyttävämmän kliimaksin kuin mihin elokuvassa ylletään. Itse asiassa Halosen elokuvasta puuttuu kliimaksi melkein kokonaan. Sen sijaan tarjolla on sovinnainen päätös, joka taputtelee asiat loppuun ilman yritystä tarjota mitään katarttista.
Nuorista päänäyttelijöistä varsinkin henkilöpoluiltaan risteävät Elias Westerberg ja Tuomas Nilsson tekevät hyvää työtä kahtena hyvin erilaisena persoonana. Heidän välissään traagisesti rimpuilevalle Linnea Leinolle olisin suonut vielä enemmän aikaa kameran edessä.
O: Arto Halonen. N: Elias Westerberg, Linnea Leino, Tuomas Nilsson, Kasperi Kola. (Suomi 2024). 97 min.