Elokuva-arvio: Forrest Gump -tekijöiden uusi elokuva Here herättää myötähäpeää
Here saa ensi-iltansa elokuvateattereissa keskiviikkona 25. joulukuuta.
Here
Draama **
Here on elokuva, jossa on erittäin kiinnostava visuaalinen idea. Valitettavasti idean pohjalta syntynyt elokuva on lapsellista huttua, joka herättää lähinnä myötähäpeää.
Forrest Gumpilla edellisen kerran yhdessä menestyneet ohjaaja Robert Zemeckis ja käsikirjoittaja Eric Roth ovat sovittaneet Richard McGuiren arvostetusta sarjakuvaromaanista elokuvan, joka kuvaa ajan kulumista saman liikkumattoman näkökulman kautta. Dinosauruksista alkava teos päättyy samalla paikalla nykyajassa sijaitsevaan taloon, jonne entiset asukkaat saapuvat muistelemaan menneitä.
Kohtaukset, joilla Zemeckis täyttää väliin jäävän puolitoista tuntia, ovat kuin välähdyksiä huonon harrastelijateatterin harjoituksista. Näytteleminen on kauttaaltaan kamalaa, vaikka päärooleissa nähdään kuuluisia ja tunnetusti parempaan pystyviä Hollywood-tähtiä.
Keskeiset henkilöt ovat Tom Hanksin ja Robin Wrightin esittämä boomer-pariskunta, joka jämähtää asumaan Hanksin vanhempien taloon oman kodin unelmasta huolimatta. Vuodet vierivät, haaveet kuolevat ja lopulta rakkauskin katoaa. Mikään ei tunnu kuitenkaan miltään, koska hahmot ovat paperinukkeja digitaalisesti muokattuine kasvoineen.
Pökkelön perhedraaman rinnalle Zemeckis lavastaa karikatyyrimäisiä otoksia intiaaneista ja vapaussodan aikaisista peruukkipäistä ilman draamallista kytkentää mihinkään. Vielä irrallisempaa on seurata lepotuolin kehittäneen keksijäukon juhlintaa vaimoineen 1930-luvulla. Keitä nämä ihmiset ovat ja miksi meidän pitäisi välittää heistä millään tavalla? Zemeckis ei kerro, vaan tyytyy leikkimään kuvahiekkalaatikossaan kuin liikaa sokeria ahminut taapero.
Vaikka elokuvan poikkeuksellinen visuaalinen kieli välillä vietteleekin mukaansa, jää kokonaisuudesta turpea ja tahmainen jälkimaku. Aivan kuten rikollisen yliarvostetusta Forrest Gumpista aikoinaan.
O: Robert Zemeckis. N: Tom Hanks, Robin Wright, Paul Bettany, Kelly Reilly, Michelle Dockery. (USA 2024). 104 min.