Ellen Jokikunnas menettää hermonsa: "En haluaisi valittaa, mutta..."

Italialaiset remonttimiehet tekevät omia päätöksiään.
Ellen Jokikunnaksen ja Jari Raskin Italian kodin remontti Unelmia Italiassa -sarjassa ei etene haluttuun vauhtiin, sillä arkkitehti sanoi itsensä irti vastikään. Kevääseen 2024 on mahtunut myös paljon erossa oloa, kun toinen on ollut Italiassa ja toinen muun muassa Suomessa.
– Jossain kohtaa pitää nyt alkaa etsiä uutta arkkitehtia tai geometraa jatkamaan sitä projektia, Ellen sanoo jaksossa.
Uusi haaste osuu kohdalle Unelmia Italiassa -sarjan kahdeksannessa jaksossa. Ellenin selkeät ohjeet jalkalistoista ovat menneet kuin kuuroille korville.
– Täällä pitäisi siis olla ihan joka sekunti vahtimassa, Ellen puhaltelee.
"Todella halvan näköistä"
Keskustrullon lattioiden laatoituksen yhteydessä lattialaatoista on tehty jalkalistat. Ellen ja Jari ovat säästäneet alkuperäiset marmorilistat, joiden mukaan koko tilan värimaailma on valittu.
– Nämä ovat päättäneet itsekseen tänä aamuna täällä, että mepä leikataan tuosta lattialaatasta jalkalistat tänne, mikä on todella halvan näköistä, Ellen toteaa.
– En haluaisi valittaa yhtään mistään, kun työ on muutenkin viivästynyt tosi paljon. Mutta jos jokin asia harmittaa jo tekovaiheessa, niin se kannattaa vaihtaa ihan heti. Se ei tule koskaan olemaan sellainen, mistä tykkää, hän jatkaa.

Remonttihenkilöt vaihtavat listat.
– Listat ovat todella kauniit, Ellen kehuu.
– Muutostoive tuli oikeaan aikaan, hän saa remonttiavulta vastaukseksi.
Unelmia Italiassa tiistaisin MTV3:lla, kaikki jaksot MTV Katsomossa.