Ellen Jokikunnas hermostuu tv:ssä – välit poikki

Ellenin ja Jari-rakkaan hermot ovat koetuksella Italiassa.
Ellen Jokikunnaksen ja Jari Raskin yhteistyö italialaisen arkkitehdin kanssa loppuu Unelmia Italiassa -sarjan seitsemännessä jaksossa.
– Me saatiin tänään sellainen suhteellisen kohtalokkaan oloinen tekstiviesti meidän arkkitehdiltämme, Jari kertoo jaksossa.
Arkkitehti oli sanonut viestissään, että heidän pitäisi keskustella. Ellen oli pyytänyt päivityksen ulkolupahakemusten prosessista. Arkkitehti ei antanut päivitystä vaan halusi tavata.
– Nyt on vähän sellainen fiilis, että tummia pilviä taas meidän remonttimme päällä, Ellen pohtii.
Ellen kertoo, että arkkitehdin kanssa on ollut raskasta, koska hän ei kommunikoi eikä ole perillä asioista.
Arkkitehti Giovanni Oliva saapuu paikalle. Hän katsastaa ensitöikseen tilukset ja remontin edistymisen. Samalla selviää, että yhdeksän kuukautta sitten Ellenin ja Jarin esittämät toiveet ulkoluvista ovat jääneet täyttämättä.
– Eli ulkolupaprosessia ei aloitettu, vaikka sanoitte tehneenne niin? Ellen kysyy.
– Ellen, se ei onnistunut. Se oli keskeytettävä, Giovanni vastaa.

Giovanni ei kertonut prosessin keskeytymisestä asiakkailleen. Ellen tiedustelee, tajuaako arkkitehti, kuinka paljon he menettivät rahaa. Ellen kertoo jättäneensä työnsä, kuten myös Jari.
Ellen olisi toivonut tilannepäivitystä ja kommunikaatiota Giovannilta.
– Pahoittelut Ellen, en tee asiakaspalvelutyötä, Giovanni puolustautuu terävästi.
Ellen ja Jari ajautuvat sanaharkkaan Giovannin kanssa sopimuksista, joita tämä ei ole noudattanut. Keskelle tietä on ilmestynyt kaivo, jota ei piirrustuksiin oltu piirretty.
– On parasta viimeistellä jo tehdyt työt ja päättää yhteistyö tähän. Tämä on lopullinen päätöksemme. Olen pahoillani, mutta tämä ei toimi. Emme halua enää työskennellä teille, Giovanni toteaa.
– Meille tuli bänksit arkkitehdin kanssa. Ehkä onnellisesti kävi niin, että hän jätti meidät, Ellen sanoo.
Ellen kertoo samalla, ettei häntä ole koskaan aiemmin jätetty.
Unelmia Italiassa tiistaisin MTV3:lla, koko kausi MTV Katsomossa.