Ellen Jokikunnaksen ja Jari-rakkaan intiimi hetki nähdään tv:ssä

Unelmia Italiassa -sarjan uusissa jaksoissa nähdään ikimuistoinen hetki pariskunnan elämässä.
Ellen Jokikunnaksen ja Jari Raskin Unelmia Italiassa -sarja saa jatkoa 11. helmikuuta. Avausjaksossa pari saa odottamansa sähköpostin.
Ellen ja Jari ovat alkaneet haaveilla perheestä 14 vuotta sitten. Reilu kuusi vuotta sitten he alkoivat haaveilla adoptiosta. Kohdemaassa pari on hyväksytty odottajien jonoon jo viisi ja puoli vuotta sitten.
– Oikeastaan millään muulla ei ole mitään merkitystä kuin sillä että saisimme lapsiesityksen, Ellen kertoo jaksosa.
– Olemme sellaisessa tilanteessa, että kohta pitäisi tapahtua jotain. Joko jonkun sanoa, että te ette tule koskaan saamaan lasta, keksikää elämänne, haaveenne ja toiveenne uusiksi – tai sitten meidän pitäisi saada se lapsiesitys, hän lisää.

7. helmikuuta 2024 he saavat sähköpostin Pelastakaa lapset -järjestöltä. Sähköpostissa kerrotaan, että heitä ollaan lähestymässä yhden lapsen osalta. Jari ja Ellen puhkeavat kyyneliin epäuskoisina onnestaan.
– Olen yli puolet mun elämästäni elänyt niin, että olen toivonut, että musta tulisi äiti jonain päivänä. Nyt yhtäkkiä olen lähempänä sitä unelmaa kuin koskaan aiemmin. Se on superhienoa, mutta se on superpelottavaa, että mitä jos innostuukin liian aikaisin.
– Koska jos nyt innostuu liikaa, miten selviää seuraavat pari vuotta odottaessa tai pettymysten kanssa. En tiedä saakeli.
Toisessa jaksossa he saavat adoptiosta puhelun. Pari kuvaa puhelun.
– Se päätös, että laitamme kameran päälle, oli yksi ehkä arvokkaimmista päätöksistä koskaan. Meidän alkuperäinen ajatus oli mahdollisimman paljon dokumentoida omaa elämää, jotta jonain päivänä, kun saamme lapsen, hänellä on katsottavaa, Ellen avaa päätöstä.
– Mitä ajattelimme, mitä tunsimme, kuinka paljon odotettiin ja rakastettiin, ja mitä kaikkea tapahtui meidän elämässä, ennen kuin hän saapui?

Puhelun päätyttyä pari tietää, että heidän poikansa on 7-vuotias Ralph James.
– Se fiilis, mikä ihan ensimetreillä siinä puhelussa oli, että se painoi niin kovaa sydämen läpi, että tiesi siinä saman tien, että tämä on se, Jari kertoo.
– Luulen, että me molemmat tehtiin se päätös sillä sekunnilla, Ellen komppaa.
Ellen jatkaa matkaa kohti Suomea, kun Jari jää heidän unelmatalolleen Italiaan.
– Tämä on sellainen hetki, että nyt jos koskaan en haluaisi olla Jarin kanssa eri maassa.
– Onhan tämä suurin juttu ikinä. Kaikki muu on rekvisiittaa tässä ympärillä. Se pieni tyyppi on isointa, mitä mun elämässä on ikinä tapahtunut, Jari kertoo Italian kodista.
Unelmia Italiassa tiistaisin MTV Katsomossa ja 18.2. alkaen MTV3:lla.