Elias Westerberg pysäytetään jatkuvasti kadulla yhden roolin vuoksi

Elias Westerberg pysäytetään jatkuvasti kadulla yhden roolin vuoksi

Westerbergin tähdittämä tieteisdraama Jälkeemme vedenpaisumus saa ensi-iltansa 5. joulukuuta.

Elias Westerberg, 28, on totuttu näkemään roistoina ja antisankareina. Arto Halosen ohjaamassa Jälkeemme vedenpaisumus -elokuvassa Elias esittää kuitenkin pitkästä aikaa hyvistä, joka yrittää pysäyttää maailmaa uhkaavan ilmastokatastrofin.

Aikamatkustuskierteellä höystetty käsikirjoitus imaisi näyttelijän heti mukaansa.

– Se jäi pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Vähän niin kuin valmis elokuvakin, jota kantaa mukanaan kauan sen päättymisen jälkeen. Luotin myös, että tarina saadaan toimimaan visuaalisesti, vaikka Suomessa ei olekaan juuri tehty mitään vastaavaa, Westerberg sanoo.

Eliaksen mukaan ilmastonmuutoksesta pitäisi puhua joka päivä.

– Eikä tietenkään vain puhua, vaan yrittää ratkaista se. Pelkkä puhe saattaa turruttaa. Taide voi parhaimmillaan tuoda ongelmaan uuden näkökulman ja herättää ajattelemaan sitä eri tavalla.

Myös näyttelijänä Westerberg toivoo pystyvänsä haastamaan itseään uusilla ja yllättävillä tavoilla.

– Nautin tosi paljon itseni haastamisesta. Parasta on tunne, kun luet käsikirjoitusta, ja ryhdyt epäilemään ja jopa pelkäämään, että voitko suoriutua siitä. Pystyn silloin venyttämään itsestäni vielä piirun verran enemmän.

Linnea Leino ja Elias Westerberg elokuvassa Jälkeemme vedenpaisumus.
Linnea Leino ja Elias Westerberg elokuvassa Jälkeemme vedenpaisumus.

Palaute tuntuu hyvältä

Westerberg on monelle tuttu Ylen suosikkisarjasta Sekasin, jossa hän esitti yhtä päähenkilöistä, Papillonia. Kyseessä oli nuoren näyttelijän ensimmäinen ammattityö, mutta myös rooli, josta Elias yhä tunnetaan parhaiten.

– Siitä kaikki alkoi ja sillä tiellä yhä ollaan. Saan siitä palautetta joka viikko kadulla vastaan tulevilta ihmisiltä. On tosi hienoa, että siitä on tullut niin merkittävä niin monelle. Ja ihanaa, että jengi ottaa kontaktia puhuakseen sarjasta, Elias iloitsee.

Jälkeemme vedenpaisumus -elokuvassa Elias sai vastanäyttelijäkseen Linnea Leinon, jonka kanssa hän näytteli myös hittileffassa Tytöt tytöt tytöt.

– Me tunnetaan Linnean kanssa pitkältä ajalta. Ystävyyden ja keskinäisen luottamuksen ansiosta ei tarvinnut liikaa etukäteen pohtia, mitä ollaan tekemässä.

Elias Westerberg sarjassa Sekasin.
Elias Westerberg sarjassa Sekasin.

Kuin ilmetty isänsä

Elokuvassa näyttelee myös Eliaksen isä Paavo Westerberg, joka esittää samaa hahmoa vanhempana.

– Kerrankin yhdennäköisyydestämme oli hyötyä! Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun näyttelimme samassa elokuvassa. Poromafia-sarjassa esitimme molemmat poliiseja. Lisäksi minulla oli pieni rooli Paavon ohjaamassa elokuvassa Viulisti.

Seuraavista projekteistaan Elias ei osaa sanoa vielä yhtään mitään.

– Tilanne on alalla tosi synkkä. Moni projekti on tällä hetkellä jäähyllä, koska leikkausten takia ei tiedetä voiko niitä tehdä. Se taho, jonka pitäisi tunnustaa ja mahdollistaa taiteen ja kulttuurin merkitys yhteiskunnassa, ajaakin niitä nyt määrätietoisesti alas. Se on käsittämätöntä, ja vielä kammottavampaa, että samaa tehdään terveydenhuollolle. Siellä se kohdistuu vain ja ainoastaan niihin, joihin sen ei pitäisi kohdistua, eli nuoriin, pienituloisiin ja lapsiperheisiin. Nykyisiä päätöksiä kirotaan tulevaisuudessa vielä paljon, Elias ennustaa.