Elias Salonen koki hurjan muodonmuutoksen – tunnistaisitko?

Elias Salonen koki hurjan muodonmuutoksen – tunnistaisitko?
20241127 HELSINKI. TENNISPALATSI. Levonto Tuhkimo -elokuvan ensi-ilta. Elias Salonen. KUVA: ATTE KAJOVA

Elias Salonen on uppoutunut täysillä uuteen rooliinsa.

Aikuiset-sarjasta julkisuuteen ponnahtanut Elias Salonen on kokenut hurjan muodonmuutoksen.

Video: Näin tyylikkäänä näyttelijä Elias Salonen saapui Linnan juhlien jatkoille. 

Palkittu näyttelijä tähdittää Antti J. Jokisen ja Jorma Tommilan käsikirjoittamaa Kalevala: Kullervon tarina -elokuvaa, joka saa ensi-iltansa ensi vuoden alussa.

Tunnistamaton

Elias näyttelee elokuvassa pääosaa Kullervoa. Toisena pääosanäyttelijänä on Jussi-palkittu Eero Aho, joka tähdittää puolestaan Untamon roolia.

Elias on julkaissut elokuvan kulisseista kuvia Instagram-tilillään

Hän julkaisi neljä päivää sitten kuvaparin, jossa poseeraa Eeron kanssa.

Ennen näyttelijäuraansa Elias Salonen työskenteli R-Kioskin kassalla. Nykyisin hänet nähdään lukuisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa.
Ennen näyttelijäuraansa Elias Salonen työskenteli R-Kioskin kassalla. Nykyisin hänet nähdään lukuisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa.

Elias on kuvissa lähes tunnistamaton. Parrakas Elias poseeraa kameralle yltä päältä likaisena. Jopa hänen hampaansa on maskeerattu. Toisessa kuvassa kaksikko poseeraa jälleen omana itsenään, ja muutos rooliin on häkellyttävä.

Elias kertoo kuvan yhteydessä, että kuvaukset ovat tulleet päätökseen.

–  39/39 wrap, hän kirjoittaa.

Taidealan seuraukset

Kolme päivää sitten Elias julkaisi jälleen uuden otoksen. Ensimmäisessä kuvassa hän poseeraa ominaisessa siistissä tyylissään. Toinen kuva on viime syksyltä, todennäköisesti Kalevala-elokuvan kuvauksista.

Kuvassa Elias on tukka sekaisin ja parta epäsiistinä.

Muutos huvittaa hänen seuraajiaan.

– Haha, reissussa rähjääntyy, Krista Kosonen viestittää.

– Taideala on kohdellut miestä hellästi selkeästi, näyttelijä Eino Heiskanen kirjoittaa.

– Tuo vuoden 2024 look kyllä toimii, eräs seuraajista kommentoi.

16.1.2026 ilmestyvä teos on historiallinen ja toiminnallinen draamaelokuva, joka on saanut inspiraationsa Kalevalasta.

Eero Ahon ja Elias Salosen lisäksi elokuvassa nähdään rooleissa muun muassa Ilkka Koivula, joka näyttelee Wäinöä.
Eero Ahon ja Elias Salosen lisäksi elokuvassa nähdään rooleissa muun muassa Ilkka Koivula, joka näyttelee Wäinöä.

Elokuvan selkärangan muodostavat suomalainen luonto, vanhanajan heimosota, muinaiset myytit ja kalevalainen mytologia.

Kalevala: Kullervon tarina 16.1.2026 elokuvateattereissa.