Eläköityneen Keijo Leppäsen paljastukset: Näin uutisia oikeasti tehdään
MTV Uutisten toissa vuonna eläköitynyt ankkuri muistuttaa, että kotimaiset uutiset eivät säily itsestään.
MTV Uutisista tuttu Keijo Leppänen on huolissaan siitä, pysyykö Suomen uutiskenttä monimuotoisena.
Video: Miten tv-uutisten tekeminen muuttui 30 vuodessa
Yli 30-vuotisen uran MTV Uutisissa tehnyt nykyinen eläkeläinen kertoo kulkeneensa 1970–1980-luvulta alkaen lempinimellä Keke.
– Luulen, että se nimi tuli Rosbergista silloin, hän sanoo.
Sekä herrasmiesmäisyydestään että suorasta puheestaan tuttu Keke avaa Katson haastattelussa hersyvin esimerkein televisiouutisten taustoja.
Makkaratehdas ja kotimainen käsityö
Keke yllättää puhumalla makkaratehtaasta kertoessaan uutisten arjesta.
– Makkaratehtaassa tehdään makkaraa ja uutistehtaassa tehdään uutisia. Kun kaikki menee hyvin, kummassakaan ei ole mitään hätää.
Uutiset eivät kuitenkaan käyttäydy kuin makkara. Vaikka tv-uutisten prosessit on treenattu joka vuosi tuhanteen kertaan, viime kädessä kyseessä on kuitenkin kotimainen käsityö.
– Uutisten luonteeseen kuuluu, että maailmassa sattuu pahoja yllätyksiä. Me kaikki katsomme uutisia kuin ne voisi tehdä ja valmistella rauhassa kuin minkä tahansa teollisen tuotteen. Tänään se voi olla mahdollista, mutta huomenna se ei onnistu, jos kloorivaunut nousee junaradalla pystyyn 12 minuuttia ennen lähetyksen alkua.
Aina uutisaihe ei aiheuta yllätystä. Suora lähetys tuo vaaranpaikkoja inhimillisen tekijän tai tekniikan ongelmien kanssa.
– Sitä toivoo, että katsoja, joka ei voi nähdä sitä prosessia siellä takana, ymmärtäisi virheen mahdollisuuden.
Useimmiten kaikki kuitenkin saadaan toimimaan. Keken kokemuksen mukaan yleisö ei yleensä edes huomaa, ettei uutisissa kaikki mennyt kuten piti.
Tahti ei näy
Keken pitkän uran aikana kaikki muuttui tv-uutisten rytmissä.
Kun 1980–luvun lopulla tehtiin vain yhdet Kymmenen uutiset, nyt suunnilleen samalla porukalla tehdään uutisia aamut, päivät ja illat suorina lähetyksinä, nettiin ja someen. Studioon hankitaan aiempaa paljon useammin asiantuntijavieraita ja ruutuun tehdään paljon isompi määrä uutisgrafiikkaa.
– Tässä on 40 vuoden muutoksen paradoksi: ennen oli aluetoimitukset ja isot resurssit, mutta tehtiin tavallaan vain yhtä tuotetta.
– Tekijät tulivat aamulla tai päivällä töihin ja kaikki työskentelivät vain Kymmenen uutisia varten. Sitten Lindénin Kaitsu ja Arstilan Pirkko tai myöhemmin Kaskelan Leena ja Martikaisen Upi lukivat juonnot. Sitten oli sarja kahden minuutin uutisjuttuja ja lopuksi kevennys. Se oli siinä. Kello 23 kaikki lähtivät kotiin.
Keke sanoo tekijöiden nuppiluvun nousseen toimituksessa, mutta ei yhtä hurjasti kuin tehdyn uutistyön määrä. Silti katsoja ei huomaa eroa menneeseen vain yhtä uutisjuttua katsomalla.
Totta kai paljon sellaistakin on muuttunut, mikä huomataan kotona.
– Arvi Lindin ja jo mainittujen ankkurilegendojen aikana he lukivat juontoja. Nyt ankkurit ovat semmoisia heilurihyppelijöitä, Keke sanoo ja nauraa käsiään heiluttaessaan.
Erityisesti eläköitynyttä uutisankkuria huvittaa, että siirtymät uutispöydän takaa näyttöseinän eteen voivat olla niin nopeita, että kamera ehtii edelle, kun kävelyjuonto on vielä kesken.
Viimeinen minuutti ennen lähetystä
Todellisuudessa suomalaiset uutiset ovat Kekenkin kuvailun mukaan rauhallisia. Tai siltä se ainakin näyttää katsojalle. Kulisseissa kuitenkin tehdään nopeita päätöksiä, ja yllätystilanteissa vielä nopeampia.
Keke siirtyi Uudesta Suomesta Maikkarin uutisiin 1990-luvun alussa.
– Suurin ero tv-uutisissa oli se, että lehdissä oli aina ollut aikaa. Jos toimittaja pyysi 10 minuuttia, minä odotin. Venymävaraa oli.
– Televisiossa ihmettelin alussa, kun kulisseissa kaikki juoksivat ristiin rastiin kolme minuuttia ennen lähetystä, mutta kun Seitsemän uutisten tunnari soi tasalta, kaikki olikin valmista.
Viimeisen minuutin puristukset mittaavat Keken mukaan tiimin ammattitaidon.
– Se on hioutunut. Kaikki tietävät, että puolenkymmentä ihmistä tekevät joskus sekuntitasonkin päätöksiä.
Siinä tilanteessa näkyy sekä tv-uutisten luoma valtava jännitteisyys että Keken rauhallinen, herrasmiesmäinen huumori.
– Kun kamera ampuu kohti, ollaan suorassa lähetyksessä lähes miljoonan katsojan kanssa.
Keke muistelee kertaa, jolloin oltiin jo juontamaisillaan suoraa yhteyttä ulkomaille, eikä tiedetty varmuudella, onko Helena Petäistö varmasti yhteyden päässä.
– Korvanappiin ei enää tule ohjeita ja pitää vain jollain tavalla olla tyyni. Kun lopulta yhteys pitää olla auki, on vain itse päätettävä, mitä tehdään. Silloin sitä itse päättää mennä Helena-juonnolla, ja kas, Helena olikin siellä. Jollain toisella kertaa ei – mutta silloinkin mennään eteenpäin, uusintamahdollisuuksia ei ole.
Kotimaiset uutiset eivät säily itsestään
Keke sanoo suoraan, että Maikkarin ja Ylen kilpailu on tärkeää, ja sellaisena se nähtiin jo Mainos-televisiota aikoinaan perustettaessa
– Edelleen rajusti toivon, että kilpailuasetelma säilyy. Jos se jostain kumman syystä surkastuisi tai jopa häviäisi pois, se olisi kyllä iso menetys.
Hän muistuttaa, että tässä markkinatilanteessa tv-uutisten monimuotoisuus ei ole itsestäänselvyys vaan vakava, liipaisimella oleva kysymys.
– Me emme ole tässä kovin isänmaallisia. Jos me kuluttajina arvostamme noita kaupallisia tuotteita, sen pitäisi kulutuskäyttäytymisessä jotenkin valua niiden toimintaedellytyksiin.
Kaiken kaupallisen median yhtenä isona uhkana nähdään kansainväliset somejätit. Ne ahmivat tällä hetkellä mainoseuroja, joilla ennen rahoitettiin kotimaista toimitustyötä. Keke vaatii sekä kuluttajilta että yrityksiltä peiliin katsomista.
– Kuluttajien ja mainostajienkin pitäisi herätä pikkuisen sinivalkoisemmiksi. Sen sijaan nyt ollaan kiinni jonkinlaisessa höpöhöpö-pintamyllytyksessä.
