Eivätkö katsojat todellakaan tajua tätä seikkaa? Maikkarin juontajakomistukselta viiltävä kuitti

MTV Urheilun Teemu Niikko muistuttaa kuumana käyviä urheilufaneja eräästä tietystä seikasta.
Varsinkin urheilussa suomalaisilla soi usein sama vanha virsi: media on mukamas aina ja ikuisesti pääkaupunkikeskeistä. Isot mediatalot vetävät kuulemma härskisti kotiinpäin, eikä Helsingin herrojen toimituksissa pieraistakaan maakuntien suuntiin.
Videolla Maikkarin meteorologi Jenna Salminen Seiskan haastattelussa:
Kansalaisia tuntuu kismittävän kausi ja vuosi toisensa jälkeen, että esimerkiksi jääkiekossa Helsingin IFK ja jalkapallossa HJK ovat näyttävästi – jopa kohtuuttoman paljon – framilla. MTV Urheilun esimies Teemu Niikko tunnistaa ilmiön.
– Tunnistan kyllä. Toki täytyy muistaa, että pääkaupunkiseudulla on paljon urheilua. Täällä on aika kiinnostavia asioita, seuroja, kisoja ja muita tapahtumia, joiden ympärillä riittää puhetta. Emme voi myöskään sulkea niiltä silmiämme.
– Mutta mitään tarvetta ei ole suosia pääkaupunkiseutua. Siitä ei olisi mitään hyötyä. Se olisi uutisuskottavuuden kannalta vain huono asia. Sellaista perimmäistä ilmiötä ei siis ole olemassa, vaikka siitä palautetta tuleekin, Teemu alleviivaa Katsolle.
”Olenkin vastannut…”
Toinen, hieman huvittavakin oletus on, että pääkaupunkiseudulla sijaitsevien mediatalojen sisällönluojat olisivat kotoisin Helsingistä. Näin ei monestikaan ole, vaan päinvastoin muualta muuttaneita – niin sanottuja junantuomia.
– Se on kestomaininta näissä palautteissa, että te helsinkiläistoimittajat ette tee mitään muuta kuin helsinkiläisurheilua. Ja siksi me voimme täällä kehä 3:n ulkopuolella lopettaa koko katselun, itsekin lahtelaislähtöinen Teemu naurahtaa.
– Olenkin usein vastannut sellaisiin palautteisiin, että hei, meillä ei tässä urheilutoimituksessa itse asiassa edes ole kuin yksi tai kaksi pääkaupunkiseudulta kotoisin olevaa toimittajaa.
