Dokumentti: Michael Jacksonin eläimet kokivat järkyttävän kohtalon Neverlandin jälkeen – kirahvit paleltuivat hengiltä

Doc: Searching for Jacko's Zoo

Doc: Searching for Jacko's Zoo -dokumentti selvittää popin kuninkaan Michael Jacksonin Neverland-tilan eläinten kohtaloa. 

Vuonna 2009 kuolleen Michael Jacksonin omistaman Neverlandin yhteydessä toimi satumaiselta vaikuttanut eläintarha, jossa asusteli yli 50 eläinlajia. Yhteensä yli 130 eläintä käsittäneeseen joukkoon kuului muun muassa kuusi kirahvia, käärmeitä ja liskoja, kahdeksan alligaattoria, 20 lintua, kolme norsua, seitsemän apinaa ja neljä tiikeriä.

Michael jätti Neverlandin ja kaikki eläimensä taakseen neljä vuotta ennen kuolemaansa. Vuonna 2005 laulaja oli juuri vapautunut kaikista syytteistään koskien lapsen seksuaalisen hyväksikäyttöä. Syyttömyydestään huolimatta hän ei tuntenut oloaan turvalliseksi Neverlandissa, vaan suuntasi Lähi-itään. 

Neverlandin eläinten kohtalo on kuitenkin jäänyt julkisuudelta pimentoon. Dokumentissa Ross Kemp selvittää muun muassa kirahvien JJ, Princess, Rambo ja Anni Sue kohtaloa. 

Ross on onnistunut hankkimaan viranomaisten raportit käsiinsä. Asiakirjoista käy ilmi, että myytyjä eläimiä oli yli 130. Kirahvit myytiin Pohjois-Arizonassa asuvalle Hancockin pariskunnalle, joka vakuutti pitävänsä niistä hyvää huolta. Karu todellisuus kuitenkin paljastuu pariskunnan entisen työntekijä Kathy Millerin kautta.

Dokumentti: Kaapista tulo vapautti Freddie Mercuryn: "Hän oli hyvin seksuaalinen eläin"

Searching for Jacko's Zoo
Ross Kemp selvittää Michael Jacksonin omistamien villieläinten kohtaloa.

Kathy paljastaa, että Hancockit pitivät kirahvien lisäksi tiikereitä ja käärmeitä venevarastossa. Uusien omistajien mukaan villieläimet eivät olleet sen kummempia kuin kesyt koirat ja kissat. Lisäksi eläimiä pahoinpideltiin.

– Kun kirahvi ei liikkunut, hän sananmukaisesti löi sitä lumilapiolla lapaan. Seisoin parin metrin päässä, Kathy muistelee herkistyen. 

Kathyn mukaan eläimet olivat omistajalleen vain titteli, että hän omisti Neverlandin eläimiä.

Lopulta kirahvit siirrettiin aavikolla sijaitsevalle alueelle, jossa ei ollut kunnollista suojaa. Lämpötila saattoi laskea myös pakkasen puolelle, mikä koitui Rambon ja JJ:n kohtaloksi, sillä poliisi epäilee niiden kuolleen kylmyyteen. Hancockit väittivät puolestaan kaupungin myrkyttäneen kirahvit. 

Yllätykseksi Hancockit toimittivat elossa olleet kirahvit Princessin ja Anni Suen Phoenixiin asiallisesti eläimiä hoitavalle tilalle. 

– He irroittivat vain peräkärryn ja jättivät siihen. He eivät koskaan palanneet edes hakemaan sitä, tilan omistaja Cher Andersson kertoo dokumentissa.

Princess ja Anni Sue saivat elää viimeiset vuotensa asiallisessa hoidossa Phoenixissä. Valitettavasti molemmat kirahvit ovat sittemmin menehtyneet.

Doc: Searching for Jacko's Zoo MTV Katsomossa.