Dokumentti: Dragista tuli Vinnyn elämäntapa jo alle 10-vuotiaana – ystävät kaikkosivat

Discovery+-palvelussa nähtävässä Generation Drag -dokumentissa perehdytään drag-taiteesta innostuneisiin lapsiin ja nuoriin.
Dokumentissa tutustutaan 12-vuotiaaseen Vinnyyn, 12-vuotiaaseen Nabelaan ja 17-vuotiaaseen Jamesoniin. Heitä yhdistää intohimo dragiin.
Vinny kertoo tienneensä homoseksuaalisuudestaan jo 7-vuotiaana, Nabela puolestaan ymmärsi olevansa transsukupuolinen 10-vuotiaana. Jameson on muunsukupuolinen, joka käyttää itsestään he/him pronomineja.
Sarjan päähenkilöille drag on tapa ilmaista itseään sellaisena kuin he ovat.
– Hahmoni Dunkashey Monroe on taivaasta lähetetty kuningatar, jumalatar! Nabela kuvailee haltioituneena.
Omana itsenään oleminen ei ole kuitenkaan aina helppoa dragin harrastajille itselleen tai heidän perheilleen. Vinnyn vanhemmat kertovat, että perhe on menettänyt esimerkiksi ystäviä sen vuoksi, että he ovat antaneet Vinnyn olla sellainen kuin hän itse kokee olevansa.
Lisäksi joitakin lapsia on kielletty leikkimästä Vinnyn kanssa, koska hän identifioituu homoseksuaaliksi ja on ulkonäöltään feminiininen. Hän on myös ollut koulussa kiusattu koko nuoren ikänsä.
– Joskus teeskentelen, etten kuule (kiusaajia), mutta usein minä vain sekoan. Silloin yritän pitää vihaa sisälläni. On vaikea kuulla niin ikäviä asioita, Vinny kertoo.
Generation Drag katsottavissa discovery+-palvelussa