Chachi Hildénin lapsuudessa tapahtui kauheuksia: "Kaltoinkohtelun lisäksi"

Tanssija-koreografi käsittelee traumojaan terapiassa.
Chachi Hildén istuu kameran eteen kertomaan terapiaistunnostaan Iholla-sarjan päätösjaksossa.
– En odottanut siltä mitään, ja päädyin puhumaan vaikka mitä. Minulle tapahtui lapsena kauheita asioita fyysisen kaltoinkohtelun lisäksi, tanssija-koreografi Chachi kertoo.
– En ole vielä valmis puhumaan niistä, mutta ne ovat asioita, joista en ole koskaan puhunut ääneen. Yllätyksekseni puhuin niistä tänään, hän lisää.
Asioihin palaaminen ja niistä puhuminen ei ollutkaan niin pelottavaa, kuin Chachi uskoi.
– Tuntuihan se epämukavalta ja todella oudolta pureskella niitä asioita aikuisena, mutta olen todella ylpeä itsestäni.
– Olen ravannut terapioissa suurimman osan elämästäni, mutta en ole ollut koskaan täysillä mukana. Feikkasin sen läpi ja esitin käyväni terapiassa, mutta nyt käsittelen todella paljon epämukavia asioita ja todellisia kokemiani traumoja.

Terapeutti oli sanonut Chachille, että hän on nyt sisäisen lapsensa vanhempi.
– Olen äiti myös sille pikkutytölle, jolla ei ollut ääntä, Chachi viittaa itseensä.
– Olen siis tosi ylpeä itsestäni.
Chachi odotti kuvausten aikaan hänen ja Jukka Hildénin kolmatta yhteistä lasta. Jukalla on lisäksi kaksi lasta edellisestä liitostaan.
Chachi kertoi aiemmin Iholla-kaudella, miksi hän jätti lapsuudenperheensä vain 16-vuotiaana. Chachi oli tuohon aikaan jo julkisuudessa. Hän oli ollut tv:ssä tanssiohjelmassa ja tehnyt sosiaalista mediaa.
– En ole ennen puhunut siitä, miksi minun piti jättää perheeni. En ole ollut valmis kertomaan, Chachi avasi
– Elin lapsuuteni kodissa, jossa koin henkistä, fyysistä ja verbaalista väkivaltaa. Se mitä siellä tapahtui, ei tällä hetkellä kuulu muille.
Iholla MTV Katsomossa ja perjantaisin MTV3:lla.