Bridget Jones palaa langan laihana - lähipiiri huolissaan Renée Zellwegeristä

Uusi Bridget Jones -elokuva saa pian ensi-iltansa Suomessakin.
Elokuvayleisö tutustui ensimmäistä kertaa englantilaiseen Bridget Jonesiin yli 20 vuotta sitten. Leffasarjan neljäs osa Bridget Jones: Mad About the Boy sai keskiviikkona (29.1.) ensi-iltansa Lontoossa. Suomen-ensi-ilta on ystävänpäivänä 14. helmikuuta.
Kirjailija Helen Fieldingin 1990-luvulla luoma fiktiivinen hahmo Bridget Jones on tehnyt 25 vuodessa pitkän matkan. Kolmekymppisestä, ”pulskasta” ryyppäävästä ketjupolttajasta on kasvanut keski-ikäinen nainen.
Matkan varrella hahmoa on ollut pakko muokata, sillä sinkkunaisen iänikuinen pelko kuolla lihavana ja yksin on aikansa elänyt. Kehopositiivista nyky-yleisöä Bridgetin pakkomielle laihuuteen ei naurata.
Tämä lienee hyvä uutinen näyttelijä Renée Zellwegerille. Hänen painonsa kun on vuosien aikana jojotellut aina, kun kutsu Bridgetin rooliin on käynyt.

Renée ei ole kokenut, että Bridget Jones kärsisi paino-ongelmasta. Hän uskoo, että kyse on naisille tyypillisestä itseen kohdistuvasta ankaruudesta.
– Kaikkihan me ajattelemme, kuinka haluaisimme muuttaa mitä milloinkin kehossamme. Kukaan muu ei edes kiinnitä tähän huomiota. Se on omaa märehtimistä ja itsekritiikkiä, Renée on sanonut Todayn haastattelussa.
"Tilanne on mennyt överiksi"
Hollywood on asettanut kovat ulkonäköpaineet etenkin naisnäyttelijöille. Brittitähti Emma Thompson on moneen otteeseen arvostellut trendiä julkisesti.
– On suorastaan pahuutta, mitä siellä tapahtuu ja tilanne vain huononee. On anoreksiaa… Hollywoodissa kolmekymppiset näyttelijät ovat niin laihoja, koska eivät syö, Emma on hämmästellyt.

Kansainvälisissä medioissa Renée Zellweger on yksi Hollywood-tähdistä, joita osoitellaan heidän silmäänpistävästä hoikkuudestaan.
– Hän on aina ollut hoikka, mutta nyt tilanne on mennyt överiksi. Hän näyttää luurangolta. Uusimpaan Bridget Jones -elokuvaan Renéen ei tarvinnut lihottaa itseään. Se on oikeastaan harmi, sillä muutama lisäkilo ei olisi ollut pahitteeksi, näyttelijän lähipiiristä todetaan huolestuneena RadarOnlinen mukaan.
