Blues Brothers -tähti John Belushi löytyi kuolleena hotellihuoneesta

Blues Brothers -tähti John Belushi löytyi kuolleena hotellihuoneesta
Blues Brothers, 1980, John Belushi ja Dan Aykroyd

SNL-näyttelijä tienasi kulttileffasta tuplasti Blues-kollegaansa enemmän.

Vuonna 1980 ensi-illan saanut Blues Brothers on musiikkikomedioiden klassikko, ja ensiesityksensä jälkeen se nousikin kulttielokuvan asemaan.

Perjantaina 7. maaliskuuta tämän kasariklassikon voi katsoa MTV3:lta. 

John Landisin ohjaamaa elokuvaa tähdittivät John Belushi ja Dan Aykroyd, joiden esittämät veljekset Jake ja Elwood Blues kokoavat bändin pelastaakseen vararikossa olevan katolisen orpokodin.

Elokuvassa esiintyvät muusikot olivat aikansa huippuja, kuten kitaristi Steve Cropper ja saksofonisti Lou Marini. Pianisti-laulaja Ray Charles piipahtaa elokuvassa, ja jopa legendat Aretha Franklin ja James Brown saivat nostetta uralleen filmin myötä. 

Blues Brothersin 30-vuotissyntymäpäivän kunniaksi vuonna 2010 Vatikaanivaltion virallinen lehti L’Osservatore Romano myönsi leffalle tunnustuksen ”katolisena klassikkona”, joiden joukossa olivat ennestään esimerkiksi Kymmenen käskyä (1956) ja Ihmeellinen on elämä (1946).

Hetken aikaa Blues Brothers piti paikkaa Guinnessin ennätystenkirjassa elokuvana, jossa eniten tuhottiin autoja. Chicagon kaduilla tapahtuvan takaa-ajokohtauksen kuvauksissa tuhoutui yli sata autoa.

Blues Brothers -tähti John Belushi löytyi kuolleena hotellihuoneesta

Päätähdet John ja Dan olivat Saturday Night Liven alkuperäisnäyttelijöitä, mutta John oli jo ennen Blues Brothersia iso julkkis. Tästä syystä hänelle maksettiin kaksinkertainen palkkio Jake Bluesin roolista kuin kollegalleen Danille.

Myöhemmin Dan nousi Hollywood A-luokkaan Haamujengin (1984) ja Coneheads (1993) -hittien ansiosta.

72-vuotias Dan porskuttaa yhä täysillä, mutta Johnin tarina sai surullisen lopun.

Sammui eikä herännyt

Blues Brothersin kulisseissa näyttelijä John Belushi kävi omaa taisteluaan huumeriippuvuuden kanssa.

Kaksi vuotta leffan ensi-illasta 5. maaliskuuta 1982 John löydettiin kuolleena losangelilaisen Chateau Marmont -hotellin huoneesta.

Näyttelijän personal trainer oli viemässä asiakkaalleen kirjoituskonetta, kun hän löysi Johnin elottomana. Edellisiltana leffatähti oli illallistanut Robert de Niron kanssa, mistä hän jatkoi musiikkiklubille.

The New York Times -lehti raportoi tuolloin, että alkoholia oli kulunut illan aikana runsaasti.

– John oli aina tyyppi, jolla lähti mopo käsistä. Hän viipyi juhlissa liian kauan, hänen entinen vaimonsa totesi Peoplelle viisi vuotta sitten.

Blues Brothers -tähti John Belushi löytyi kuolleena hotellihuoneesta

Rajun bileyön jälkeen John oli alkanut valittaa kärsivänsä kuumista ja kylmistä aalloista. Sitten hän oli sammunut. Neljä tuntia myöhemmin hänet löydettiin elottomana.

Poliisiraporttiin kuolinsyyksi kirjattiin luonnolliset syyt, mutta käsivarsissa näkyneet pistojäljet kertoivat toista tarinaa.

Myöhemmin Johnin viralliseksi kuolinsyyksi todettiin kokaiini- ja heroiinimyrkytys.

John oli kuollessaan 33-vuotias.

Blues Brothers nähdään MTV Katsomossa ja MTV3:lla perjantaina 7. maaliskuuta klo 22.35 sekä MTV Subilla keskiviikkona 12. maaliskuuta klo 23.55.