Bess avoimena seksitautitesteistään
Bess tunnustaa Vain elämää -ohjelmassa intiimin asian menneisyydestään.
Nelosen Vain elämää -ohjelma on edennyt jo 17. tuotantokaudelleen. Uuden kauden kaksi ensimmäistä jaksoa ilmestyivät katsottavaksi maksulliseen Ruutu+-palveluun varhain perjantaiaamuna.
Video: Nämä asiat löytyvät Bessin raiderista:
Uudella kaudella toistensa kappaleita versioivat Nelli Matula, Timo Kotipelto, Benjamin, Bess, Ares, Heikki Salo, Jippu ja Freeman.
Kauden toisessa jaksossa vietetään Benjaminin päivää.
Bess tekee ohjelmassa poikkeuksellisen avoimen, intiimin terveydellisen tunnustuksen.
Sukupuolitaudit syyniin
Bess kertoo ohjelmassa, miten hän sai alun perin kuulla Benjamin-nimisen artistin olemassaolosta.
– Mä olen rehellinen ihminen ja tälleen tää meni. Ensimmäinen kerta, missä oon sut nähnyt... Oon istunut Meilahden sukupuolitautien klinikalla testeissä niin kuin jokainen itseään kunnioittava ihminen tekee: käy sukupuolitautitesteissä, Bess alustaa.
Bess kertoo katsoneensa klinikan odotushuoneessa televisiota, jossa tuli hänen muistelemansa mukaan Huomenta Suomi tai joku muu aamuohjelma, jossa Benjamin oli haastateltavana.
Bess kertoo ohjelmassa ajatelleensa siinä hetkessä haastattelun perusteella, että onpa Benjamin ihana.
– Ja siinä prinssi uljas sä oot nyt, Bess hehkuttaa pöydän päässä istuvaa Benjaminia.
Pöydän ääressä heitetään vitsiä ilmoille siitä, että artistit ajattelivat Bessin ja Benjaminin kohdanneen kasvotusten sukupuolitautitestaamisen yhteydessä.
Bess palaa aiheeseen vielä sen verran, että hän sai tukea sukupuolitautitestin hetkeen.
– Ihana, että olit siinä hetkessä. Se oli jännittävä hetki sekin, Bess sanoo Benjaminille viitaten aamu-tv-haastatteluun.
Sukupuolitautitestiensä tuloksista Bess ei hiisku ohjelmassa sanaakaan.
Terveyskirjasto Duodecim kertoo, että sukupuolitaudeiksi kutsutaan joukkoa bakteerien, virusten ja alkueläinten aiheuttamia tauteja, jotka tarttuvat pääasiassa tai suureksi osaksi seksikontaktissa. Tavallisimpia näistä ovat klamydia, kondylooma, sukuelinherpes, kuppa, tippuri ja HIV-infektio.
Kulta löytyi häistä
Bess ei taustoita ohjelmassa, milloin hän päätyi sukupuolitautitesteihin.
Benjaminin musiikkiura alkoi vuonna 2014, kun hän sai levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa ja julkaisi Underdogs-singlensä. Keväällä 2015 Benjamin sai suurta nostetta kappaleelleen Espanjassa.
Bess on nykyään parisuhteessa tanskalaisen Danny Bartelsenin kanssa. Bess on kertonut Valo Pimiässä -podcastissa ensikohtaamisestaan Dannyn kanssa. Bess ja Danny kohtasivat vuonna 2020 missikisayrittäjä Sunneva Sjögrenin ja tämän puolison Harrin häissä. Bess oli siellä esiintymässä ja Danny bestmanina.
Bess kertoi podcastissa, että häiden aikaan hän oli juuri eronnut edellisestä suhteestaan ja suunnitteli viettävänsä villiä sinkkuelämää. Bess oli kuitenkin iskenyt silmänsä Dannyyn, vaikka ajatteli, ettei hänellä olisi niin komeaan mieheen mahdollisuuksia. Toisin kuitenkin kävi, sillä illan aikana Danny lähestyi Bessiä ja pariskunta päätyi suutelemaan.
Vain elämää Nelosella perjantaisin klo 20. Jaksot katsottavissa myös Ruudussa.