Bess avautuu terveysongelmistaan: Kasvaimia löytyi
Bess kertoo Vain elämää -ohjelmassa rankasta elämänvaiheestaan.
Nelosen Vain elämää -ohjelma on edennyt maksullisessa Ruutu+-palvelussa Bessin päivään. Tällä kaudella toistensa kappaleita versioivat Bessin lisäksi Nelli Matula, Benjamin, Timo Kotipelto, Freeman, Heikki Salo, Ares ja Jippu.
Video: Nämä asiat löytyvät Bessin raiderista:
Yhteisen pöydän ääressä Bess saa kehuja omintakeisesta raspiäänestään. Bess paljastaa artisteille, että syynä omalaatuiseen raspiääneen on terveysongelma.
– En ole kuulostanut tältä aina. Ajoitan jotenkin tämän tapaturman tapahtuneeksi Pop & Jazz Konservatorion aikoihin, kun lauloin yhdessä bilebändissä ja meillä oli keikkaa aika paljon, Bess alustaa.
Ääni koetuksella
Bessin mukaan bilebändin keikoilla vedetään kolmesta viiteen settiä illassa eli yhden illan aikana voi päätyä esittämään jopa 50 kappaletta. Bilebändiaikoinaan Bess teki töitä myös baarimikkona sekä kampaajana. Hän teki kolmea työtä, joissa tarvitsi jatkuvasti ääntään.
– Mulla on kaksi kyhmyä mun äänihuulissa, tai polyyppeja. Olen käynyt foniatrian poliklinikalla tutkittavana monta kertaa. Ne on ilmeisesti syntyneet äkillisestä tapaturmasta. Toisin sanoen olen kipeenä laulanut täysiä neljä tuntia putkeen, Bess kertoo.
Äänihuulipolyyppi on äänihuulen reunassa sijaitseva hyvänlaatuinen limakalvomuutos tai turvotus, joka johtuu usein poikkeuksellisen kovasta äänenkäytöstä, huutamisesta tai äkillisestä äänirasituksesta, Terveyskirjasto Duodecim kertoo.
Liian pitkä hiljaisuus
Foniatri eli äänen, puheen, kielen, kommunikaation ja nielemisen häiriöihin perehtynyt lääketieteen erikoislääkäri totesi Bessille, että hänen äänensä kyllä paranisi, jos Bess malttaisi olla kolme kuukautta hiljaa. Bess muistelee vuoden 2015 elämäntilannettaan.
– Tein kolmea duunia: baarimikon, kampaajan ja laulajan. Ei yhtään ammattia, joka maksaisi mun laskut, että mä voisin olla hiljaa, Bess summaa.
Vain elämää Nelosella perjantaisin klo 20. Jaksot katsottavissa myös Ruudussa.