Benjamin Bratt vaihtoi Julia Robertsin hemaisevaan Bond-tyttöön

Salskeaa tähteä uuvutti Oscar-tähden saama huomio.
Donald Petrien ohjaaman ja Sandra Bullockin tähdittämän toimintakomedian Miss Kovis (2000) miespääosassa nähdään näyttelijä Benjamin Bratt. TV5 esittää elokuvan maanantaina 8. syyskuuta.
Benjamin on näyttelijäuransa lisäksi kuuluisa rakkauselämästään. Hän ja Oscar-voittaja Julia Roberts olivat 1990-luvun kuumimpia ja seuratuimpia pariskuntia Hollywoodissa.
Näyttelijöiden ensikohtaaminen tapahtui ravintolassa vuonna 1997.
– Bratt käveli sisään ja kun katsoin häneen, tuntui kuin olisin saanut mailasta päähäni, Julia avautui Vanity Fairille.
Oprah Winfreyn haastattelussa Benjamin vertasi suhdettaan hurmostilaan, jossa molemmat osapuolet olivat kellon ympäri ilosta humaltuneita.
Kaikkien yllätykseksi tätä kaunista tilaa kesti vain neljä vuotta. Kesäkuussa 2001 Benjaminin tiedottaja ilmoitti, että Hollywoodin unelmaparin suhde oli ohi.

Selityksiä eron syille ei kuulunut, kunnes seuraavana vuonna Benjamin avasi sanallisen arkkunsa. Lausunnosta saattoi päätellä, että Benjamin väsyi suhteen saamaan julkisuuteen.
– Koin, ettei minuun vetoa sellainen kuuluisuuden taso. Huomasin, ettei se vetoa oikeastaan kehenkään. Edes Julia tai muut hänen tasonsa julkkikset, eivät nauti siitä, näyttelijä totesi Vanity Fairille.
Salasuhde kuvauksissa
On mahdollista, että eron todellinen syy oli Benjaminin rakastuminen toiseen naiseen.
Elokuussa 2001 sai ensi-illan näytelmäkirjailija Miguel Piñeron levottomasta elämästä kertova elämäkerrallinen elokuva Piñero, jonka pääosissa nähtiin Benjamin ja Talisa Soto.

Talisa oli menestynyt malli ja näyttelijä. Parhaiten hänet muistetaan Bond-tyttönä Timothy Daltonin tähdittämässä 007 ja lupa tappaa -elokuvassa (1989).
Myöhemmin Esquirelle antamassaan haastattelussa Benjamin paljasti polvistuneensa Talisan eteen kosiomielessä vain puoli vuotta tapaamisesta.
Lemmenlieskat olivat siis leimahtanaat parin välillä elokuvan kuvausten aikaan, kun Benjamin eli yhä parisuhteessa Julian kanssa.
Pieleen mennyt synnytys
Benjamin ja Talisa vihittiin keväällä 2002 sulhasen kotikaupungissa San Franciscossa. Samana vuonna heille syntyi esikoistytär Sophia. Kolme vuotta myöhemmin perhe kasvoi Mateo-pojalla.
Pariskunnan elämä ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Sophia-tytär sai synnytyksen yhteydessä aivovaurion, mikä on näihin päiviin asti tuonut perheelle erilaisia arjen haasteita.
Koronapandemian aikaan Talisalla diagnosoitiin rintasyöpä, joka havaittiin rutiininomaisessa mammografiatutkimuksessa. Talisa on toipunut vakavasta sairaudesta ja on sittemmin kannustanut naisia seulontatutkimuksiin.
Pandemian aikana Benjamin ja Talisa tekivät ison elämänmuutoksen muuttamalla Kaliforniasta New Yorkiin ollakseen lähellä tytärtään Sophiaa, joka opettelee kaupungissa itsenäistä elämää.
Miss Kovis nähdään TV5:llä maanantaina 8. syyskuuta klo 21.00 ja perjantaina 12. syyskuuta klo 18.40 sekä Friillä sunnuntaina 14. syyskuuta klo 18.45.