Bachelor-Vivianna ei halunnut tulla valituksi – tässä syy

Vivianna kertoo Katson haastattelussa, millainen on hänen unelmiensa mies.
Vivianna Eksymä on toivonut jo pitkään rinnalleen elämänkumppania. Kun häntä lähestyttiin Bachelor Suomen tiimoilta, päätti hän antaa mahdollisuuden rakkauden etsinnälle tv-ohjelman kautta.
– Olen pysynyt sinkkuna, koska olen kuitenkin aika valikoiva, enkä halua tuhlata aikaa yhteenkään sellaiseen juttuun, jossa kaikki ei ole kohdallaan, Vivianna kertoo Katson haastattelussa.
– Olen sitten mieluummin vähän odottanut ja katsonut, että mihin elämä vie ylipäätään.
Vivianna on Joonaksen tapaan haaveillut ulkomailla asumisesta, joten bachelorin maailmankansalaisuus viehätti. Koska Joonas asuu Los Angelesissa, ei Vivianna tiennyt Joonaksesta entuudestaan mitään.
– Helsinki on sen verran pieni paikka, että jos on suhteellisen komea ja vaikkapa viihdealalla, niin yleensä ihmiset tuntevat toisensa aika helposti tai vähintäänkin tietävät.
Rehellinen tie
Vivianna vietti unelmatreffit Joonaksen kanssa ennen viimeistä valintaa. Hän kuvailee treffien sujuneen rauhallisesti. Kaksikko keskusteli, joi punaviiniä ja katseli tähtiä.
– Tutustuimme myös sellaiseen astrologiseen karttaan, jonka perusteella tutkimme yhteensopivuuttamme ja elämän opetuksia. Tämä on söpö puoli Joonaksessa, josta pidän, että voi oppia kumppanilta uusia juttuja.
Jaksossa nähtiin, kuinka Joonas ja Vivianna tutustuivat myös intiimimmin.
– Kyllähän me olimme siellä myös läheisissä tunnelmissa, ja kuten jaksostakin käy ilmi, että oli myös aikuisten kivaakin.
– Olen tyytyväinen unelmatreffeihin. Sain sieltä sen, mitä halusinkin.

Monica mureni jaksossa, kun kuuli Joonaksen ja Viviannan fyysisestä läheisyydestä. Vivianna muistuttaa, että kyseessä oli myös hänen matkansa tutustua Joonakseen, joten periaatteessa ei ole hänen vastuullaan, jos se pahoitti toisen mielen.
– Mutta kyllä se sydämestä riipaisi. Monica oli jotenkin vielä enemmän sydän auki kuin minä. Hänellä oli voimakkaammat tunteet Joonasta kohtaan kuin minulla.
Treffien jälkeen hän kirjoitti miehelle kirjeen, jota ei kokonaan luettu jaksossa – tosin Vivianna vinkkaa, että pysäyttämällä jakson Joonaksen istuessa kirje kädessään, näkee kirjeen sisällön kokonaisuudessaan.
– Minulla oli sellainen olo niiden treffien jälkeen, että oli vaikea erottaa, haluanko voittaa vai haluanko Joonaksen.
– Minulla oli sellainen tunne, että jos Joonas valitsisi minut, meillä olisi hetken aikaa kivaa. Ajattelin kuitenkin, että olisi itsekästä jotenkin tunnustaa rakkauttani, jos en sitä oikeasti voi tunnustaa tai vuodattaa tunteita, jos niitä ei ole. Varsinkin kun tiesin, että Monica haluaa Joonaksen enemmän kuin minä.
Vivianna päätti valita rehellisen tien. Hän kertoo myös, että olisi ottanut viimeisen ruusun vastaan ja ollut valmis tutustumaan, mutta vuosisadan rakkaustarinaa tai yhteistä tulevaisuutta hän ei olisi voinut kuvausten jälkeen vielä luvata.
– Mielestäni ohjelma on alku tapailulle, ja siksi kirjeessänikin sanoin, että tästä matka tavallaan vasta alkaa.
Suuret odotukset taka-alalle
Vivianna astui naisten villalle ikään kuin haastajan roolissa kesken kauden.
– Lähdin sinne ehkä kevyemmin mielin, kuin muut mimmit ihan vaan sen takia, että aikani siellä oli paljon lyhyempi kuin muilla.
Viviannan valmistumisaika koko prosessiin oli myös verrattain lyhyempi. Hän vietti sinkkukesää Suomessa, kun muut naiset jo valmistautuivat kuvauksiin, sillä he tiesivät jo keväällä lähtevänsä Rodokselle tavoittelemaan Joonaksen sydäntä.
– Minulla oli lyhyempi aika siirtyä sinkkuajatusmaailmasta toisenlaiseen – nyt tapaillaankin samaa miestä 10 muun naisen kanssa.

Vaikka aika oli lyhyempi, oli Vivianna toiveikas rakkauden löytämisen suhteen. Isoja odotuksia ei somevaikuttajalla kuitenkaan ollut.
– Odotin, että pääsen tutustumaan Joonakseen, mutta en viikon perusteella en voi luvata toiselle suurta rakkautta.
Vaikka suuria odotuksia ei ollutkaan, eteni Vivianna viimeisen kahden sinkkunaisen joukkoon.
– Tulin vähän rennommalla otteella ohjelmaan mukaan, mikä varmasti välittyi myös Joonakselle. Minulla ei ollut niin kovia paineita siitä, että mitä jos hän ei tykkääkään minusta – sekin vaihtoehto oli täysin ok.
– Se on varmaan osasyy sille, miksi minulla oli niin mutkaton matka villalla ja Kreikassa. Mutta olihan siinä tietynlaista taikaa, vaikka se olikin vähän stressaavaa, kun siellä supistaan naisten kanssa Joonaksesta ja treffeistä.
Paluu sinkkumarkkinoille
Vivianna on useamman kuukauden jo odotellut, että saa siirtyä takaisin sinkkumarkkinoille. Somessa lanseeratut kriteerit ovat yhä voimassa, eli miehen täytyy olla rikas, komee ja hyvä panee.
– Vaikka jaankin ajatuksiani ja tarinoitani avoimesti, aivan kaikkea elämästäni en kuitenkaan kerro ja jotkut jutut saavatkin pysyä katsojalle mysteerinä.
Kolmen kovan kriteerin lisäksi hän toivoo tulevalta kumppaniltaan syvällisempiä puolia, kuten luotettavuutta ja kannustusta.
– Toivon, että hän ymmärtäisi työni ja luovan kuplani. Hän olisi siinä kannustavana henkilönä, eikä yrittäisi määräillä vaan pikemminkin juuri toisin päin.
– Uskon kyllä, että minulle löytyy sellainen tyyppi, joka ei koe sisältöäni tai julkista imagoani jotenkin vääränlaiseksi. Tuolla jossain on se ihminen, joka osaa olla ylpeä tekemisistäni.
Hampaankoloon Viviannalla ei jäänyt mitään. Hän kertoo saaneensa ainutlaatuiselta matkalta kaiken, mitä halusikin. Hän sai tutustua Joonakseen ja villan naisiin, joihin hän pitää edelleen yhteyttä.
– Pääsin myös toteamaan, ettei Joonas ole the one (se oikea).