Bachelor-Joonas tapasi Monican isän

Monica kertoi ohjelmassa isäsuhteestaan, joka on ollut ajoittain vaikea.
Joonas Kenttämies tapasi Monica Torin Bachelor Suomen viimeisimmällä kaudella.
Kausi kuvattiin alkusyksystä 2024. Pari piti hiljaiseloa siihen asti, että kauden viimeinen jakso tuli tv:stä ulos.
Joonas päivitti Instagram-tililleen kuvan 28. helmikuuta, jossa hän pelaa dominoa Monican sekä tämän isän ja veljen kanssa.
– Perheen tapaaminen. Monican isä ja veli kouluttivat minua – en tiennyt, että dominossa on tällaisia tasoja, Joonas kirjoittaa englanniksi.
Kuvan hän on päivännyt viime vuoden syyskuulle.
Kauden päätyttyä pari on jakanut sosiaalisessa mediassa kuvia ja videoita yhteiselostaan. Pari on sittemmin muuttanut saman katon alle Suomessa.
Monica kertoi kaudella isäsuhteestaan. Hän eli Etelä-Sudanissa ilman äitiänsä ja isäänsä. Hän kertoi isän lähteneen, kun Monica oli noin viisivuotias. Isä toi Monican ja tämän pikkuveljen Suomeen vuonna 2006. Alkuun välit olivat vaikeat ja Monican oli vaikeaa kutsua isää isäksi.
– Olen aina kysellyt isältä, missä sä olet ollut, kun jätit minut pienenä. Oli kaikenlaisia levottomuuksia ja sisällisosta siihen aikaan, Monica kertoi ohjelmassa.
– Mutta kyllä mä oon tavallaan antanut isälle anteeksi, hän sanoi myös.
Bachelor Suomi MTV Katsomossa.