Arvio: Katsoin Anna Erikssonin elokuvan ja luulin syöneeni psykedeelejä
Anna Erikssonin trilogian päätösosa E nähdään elokuvateattereissa perjantaina 26.9.
E (Anna Eriksson)
Fantasiadraama **
Me ihmiset olemme geneettisesti hyvin samanlaisia. Vain hyvin pieni häviävä määrä geeneistä tekee meidät erilaisiksi, omiksi persooniksemme. Niillä geeneillä haluamme erottua massasta ja poiketa lajitovereistamme.
Video: Ulla Tapaninen kertoo poikkeavista juhlista.
Tämä ajatus pyöri päässä, kun Anna Erikssonin trilogian viimeinen osa E pyörähti käyntiin elokuvateatterissa.
Annan trilogian päätöselokuva kertoo entisestä, kuvitteellisesta Suomen pääministeristä Eva Voglerista, joka aiheuttaa kohun Nobel-gaalassa näytettyään sukupuolielintä koko kansan edessä. Pääroolia esittää itse Anna Eriksson.
Kohussa ryvettynyt pääministeri katoaa autiomaahan hiekkadyyneille harhailemaan eksyneenä. Hän kohtaa siellä myös kaksoisolentonsa ja muita autiomaahan eksyneitä.
Annan aiempien elokuvien pohjalta tiesin, että mikään tavanomainen elämys ei ole vastassa. Silti jo elokuvan alkumetreillä aloin pohtia, onko lounaskulhooni sekoitettu vahingossa psykedeelejä. Tällaista en ole nimittäin kokenut koskaan aiemmin.
Liki puolitoista tuntia kestänyt elokuva keskittyy lyhyttä, mustavalkoista Nobel-kohtausta lukuun ottamatta aavikolle. Mustaan minimekkoon pukeutunut Anna, eli Eeva raahaa lähinnä itseään pitkin dyynejä.
Matkallaan hän kohtaa myös Jeesusta muistuttavan hahmon, joka haluaisi rakastella hänen kanssaan mutta ei ehdi, sillä on kiire pelaamaan shakkia saatanan kanssa. Onhan elokuvassa myös erikoinen seksikohtaus, mitä osasinkin jo odottaa.
Jokaisen suomalaisen to do -listalla
Elokuvia katsellessani olen tottunut katsomaan niiden visuaalisuutta, eri lokaatioita, näyttelijöiden eleitä ja niin edelleen. E:ssä sain niiden sijaan katsella puolitoista tuntia aavikkoa.
Elokuvassa on panostettu pieniin nyansseihin, kuten suun ja silmien liikkeisiin. Elokuvan keskiössä ovat äänet, efektit ja äänenpainot. Ne saavat aikaan jopa inhon tunteita.
Yleensä elokuvaa katsellessa pohtii etenevää juonta, E-elokuvassa asioiden syvempiä merkityksiä. Esimerkiksi siinä nähtyä autiomaata. Kenties se on kuvaus tuonpuoleisesta tai jostain välitilasta, jonne hylkää osan omasta sielustaan, jotta kestäisi tätä maailmaa.
Elokuva on myös kannanotto päättäjiä kohtaan. Kärsiihän päähahmo aivovauriosta, joka aiheuttaa empatiakyvyttömyyttä. Sellaista, josta elokuvan mukaan kärsii moni poliitikko ja vaikuttaja.
Elokuva kuvaa mielestäni upeasti nykymaailman sieluttomuutta ja niitä arvoja, jotka ovat tänä päivänä nosteessa: raha, materia ja ego. Aiheesta olisi saanut loistavan elokuvan meille maallikoillekin. Anna Eriksson pukee sen kuitenkin omaan, erikoiseen maailmaansa.
Kaikesta psykedeelisyydestä ja outoudesta huolimatta, suosittelen kaikkia suomalaisia katsomaan edes kerran Anna Erikssonin tekemän elokuvan. Sen jälkeen olet päässyt toiselle tasolle.
O: Anna Eriksson N: Anna Eriksson, Parco Lee, Johannes Haasbroek, Elize van Huyssteen. (Suomi 2025). 84 min.
Elokuvan kotimaan festivaaliensi-ilta keskiviikkona 24.9. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. Elokuvateatteriensi-ilta perjantaina 26.9.
