Arvio: Hoivakodissa kauhu ottaa vallan vanhuksista – lopputulos on sekava
Hoivakoti saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 6. helmikuuta 2026.
Hoivakoti
Kauhu **
Ruotsin Stephen Kingiksi kutsuttu Mats Strandberg on kerännyt Suomessakin mainetta, kiitos Areenassa ahkerasti striimatun Verinen risteily -kauhusarjan, joka perustuu Strandbergin vuoden 2015 läpimurtoromaaniin. Netflixistä löytyy puolestaan Strandbergin vuoden 2021 romaaniin perustuva Tappoaikataulu, jossa firman tiimipäivästä tulee veristä slasher-kauhua.
Vuonna 2017 julkaistua Hoivakotia pidetään yhtenä Strandbergin ahdistavimmista romaaneista, joka sijoittuu nimensä mukaisesti dementoituneiden vanhusten kansoittamaan hoitokotiin.
Paikassa lymyää jotain, mikä saa sen seniilit asukkaat käyttäytymään yhä oudommin ja yövuoroa tekevän henkilökunnan jäämään kotiin. Myös sinne vastikään muuttanutta Monikaa (Anki Lidén) vainoaa jokin pelottava ja liian tuttu asia, joka saa pian otteen myös hänen pojastaan Joelista (Philip Oros).
Sekava jopa kummitusjutuksi
Hoivakoti-elokuvan lähtökohta on kiinnostava, mutta tarinallinen toteutus sekavaa ja tunkkaista.
Ohjaaja Mattias J. Skoglund luottaa siihen, että katsoja potee valtavaa kammoa rujosti ja mielipuolisesti virnisteleviä vanhuksia kohtaan. Jossain vaiheessa kohtaukset tuntuvat jo itseään parodioivilta.
Vaikka kyseessä on yliluonnollinen kummitusjuttu, jää juonen sisäinen logiikka niin hataraksi, ettei sitä voi vain lakaista fantasiagenren suojamaton alle. Lopputulos on kauhufilmi, joka tuntuu hyytävän ja pelottavan sijaan lähinnä tukahduttavalta ja luotaantyöntävältä.
O: Mattias J. Skoglund. N: Anki Lidén, Philip Oros, Gizem Erdogan. (Hemmet, Ruotsi/Islanti/Viro 2025). 87 min.