Ansa Ikonen ja Ester Toivonen joutuivat ludehyökkäyksen kohteiksi kuvauksissa
Kuin uni ja varjo -elokuvan naisnäyttelijät kokivat painajaismaisen yön Pohjanmaalla.
Toivo Särkän ja Yrjö Nortan ohjaama vuonna 1937 filmattu Kuin uni ja varjo oli Ansa Ikosen ensimmäinen Suomen Filmiteollisuudelle tekemä elokuva.
Draama pohjautuu Eino Railon kaksi vuotta aiemmin ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin.
Ansa esittää kertomuksessa rampaa, elämäniloista ja valoisaa Ylitalon Eliinaa, jonka sisko Ylitalon Johanna (Ester Toivonen) on körttiläisperheen herätyksen kokenut vakavikko. Kesäksi Pohjanmaalle saapuu maanmittaustöihin nuori ylioppilas Yrjö (Jorma Nortimo), joka tutustuu sisaruksiin. Komean vieraan ja Eliinan välille syntyy romanttinen suhde, joka päättyy lyhyeen.
Neulannupin kokoisista jättiläisiin
Elokuvan ulkokuvaukset tehtiin Lapualla Etelä-Pohjanmaalla. Niistä tuli painajaismaiset naistähdille Ansalle ja Esterille, jotka eivät elämäkerroissaan muuta muistakaan Kuin uni ja varjon kuvauksista kesällä 1937.
Filmiryhmä oli majoitettu isoon maataloon, mutta Ansalle ja Esterille oli varattu omat huoneet läheisestä vastaremontoidusta majatalosta. Eivätpä naiset arvanneetkaan, millainen yö heillä olisi uutuuttaan hohtavassa talossa.
– Kävimme tyytyväisinä ja ihastuksissamme nukkumaan puhtaiden, hohtavan valkoisten lakanoitten väliin. Yöllä heräsin siihen, että joka paikka kutisi. Panin valon nähdäkseni, mikä minua niin vaivasi, ja kauhukseni huomasin, että putipuhdasta tapettia pitkin marssi varsinainen lutikka-armeija, Ansa muistaa.
Seinän takana nukkuneella Esterillä oli myös uneton yö. Hän heräsi peittonsa alta ankaraan poltteeseen.
– Oloni tuntui yhtä mukavalta kuin nokkosvuoteella. Hypähdin ylös ja sytytin lampun. Tuijotin vuodetta uskomatta omiin silmiini. En koskaan olisi voinut kuvitella, että yhteen vuoteeseen saattaa mahtua sellainen määrä luteita. Niitä oli neulannupin kokoisesta jättiläisiin saakka, Ester on muistellut.
Hävitty taistelu
Ester ryntäsi Ansan huoneeseen, missä kollega kävi omaa taisteluaan yöllisiä vieraita vastaan.
– Taistelu oli jo alkuvaiheessa tuomittu epäonnistumaan. Saatoimme vain todeta, ettei meillä ollut sijaa tuossa väenpaljoudessa, Ester on todennut.
Näyttelijöiden ei auttanut muu kuin paeta keskellä yötä muun kuvausryhmän luokse maalaistaloon. Siellä heille levitettiin patjat lattialle, ja loppuyö sujui rauhallisesti nukkuen.
– Kun tämä lutikkaretkemme tuli tiedoksi, meille kerrottiin, että jonkin puretun hirsitalon hirret olivat olleet monta vuotta joessa veden alla patona. Syystä tai toisesta pato purettiin, ja hyväkuntoiset hirret käytettiin uuden talon rakennustarpeiksi. Alkuperäisen talon lutikat heräsivät sieltä hirsien raoista eloon. Niin sitkeähenkinen on lude, Ansa kertoo.
Lähteet: Tuula Saarikosken Tähtiaika - Ansa Ikonen (Weilin + Göös, 1980), Ester Toivonen-Siiralan Rikas on elämä (WSOY, 1965).