Anna: Kirsi Alm-Siiralta paljastus uutisten loppukevennyksestä
Tietynlaiset uutiset vaivaavat suosikkiankkuria.
MTV:n pitkäaikainen uutisankkuri Kirsi Alm-Siira on ehtinyt uransa aikana nähdä jo monenlaisia uutisaiheita.
Arkistovideo: Valitsevatko uutisankkurit omat asunsa?
Työssä harva asia saa Kirsin pasmoja enää sekaisin. Äkillisesti muuttuviin uutistilanteisiin sopii se, ettei hän pelkää yllätyksiä ja on hyvä reagoimaan.
Kirsi sanoo Anna-lehden haastattelussa ajattelevansa, että kaikki hoituu ja järjestyy.
Silti tietynlaiset uutiset saattavat yhä mennä hänelläkin ihon alle. Kirsi kertoo, että välillä maailma tuntuu kaatuvan päälle.
– On pakko myöntää, että mitä lähemmäs uutinen tulee itseä, sitä enemmän se koskettaa. Nuoren kuolema naapurissa tuntuu pahemmalta kuin sota kaukomailla. Ja jos esimerkiksi omien lasteni ikäisille tapahtuu jotain kauheaa, sitä on vaikea ohittaa, Kirsi sanoo haastattelussa.
Kirsillä on 13- ja 18-vuotiaat tyttäret.
Rankkojen aiheiden käsittelyssä Kirsiä auttaa se, että hän yrittää löytää kaikesta jotakin hyvää. Hän kertoo hengittävänsä hetken ja työntävänsä sitten ikävät asiat syrjään.
Kirsi vertaa tätä keinoaan Kymmenen uutisten loppukevennykseen. Kevennyshän tarjoaa katsojille mahdollisuuden unohtaa juuri näkemänsä ikävät uutiset.
Paljastus loppukevennyksistä
Kirsi tekee Annassa paljastuksen legendaarisiin loppukevennyksiin liittyen. Hän näkee hupaisat jutut samaan aikaan katsojien kanssa.
– En muuten koskaan katso niitä ennen lähetystä. Ne tulevat minulle aina yllätyksenä, ja siksi ne tuntuvatkin hyviltä, Kirsi kertoo.
Yöuniaan Kirsi ei nykyisin työnsä vuoksi menetä. Hän sanoo nukkuvansa aika hyvin, mutta joutuneensa tekemään sen eteen paljon töitä.
Kirsille avun on tuonut hänen jo pari vuotta noudattamansa pätkäpaasto. Se tarkoittaa sitä, että hän syö pääsääntöisesti vain kahdeksan tunnin aikana.
Myöhään syöty illallinen tarkoittaa sitä, ettei Kirsi syö aamulla mitään ja nauttii lounaankin vasta aika myöhään.