Aki Palsanmäeltä yllättävä veto

Suomen huutokauppakeisari. Sanoma.
Suomen huutokauppakeisari. Sanoma.

Suomen huutokauppakeisarin jaksossa puuhaillaan kitaroiden parissa.

Suomen huutokauppakeisarin tiistain 13.10. jakso alkaa Aki Palsanmäen pähkäilyllä levällään olevan kitaran äärellä. Joku on aloittanut sähkökitaran rakentamisen osista, mutta hanke on jäänyt kesken.

Video: Heli ja Aki Palsanmäki esittelevät Papu-koiransa

Apuun saadaan kukapas muu kuin luotto-Markku.

– Tässä on ollut joku Pelle Peletön tekemässä kitaraa, mutta se on jäänyt pahasti kesken. Tee sinä siitä kitara. Tilu-li-lu-lii, Aki naurattaa, mutta lähinnä itseään.

– Koskaan en ole kitaraa kasannut. Jos minä saan tämän tehtyä, niin lupaatko esittää jonkin kappaleen päivän päätteeksi, kysyy Markku.

Aki lupaa ja miehet lyövät kättä päälle.

Pussukasta löytyy yllätys

Aki pääsee kitaroimaan ja laulamaan kuitenkin jo aiemmin. Tavaroitaan tulee myymään Charlies-iskelmäyhtyeen perustaja, nykyisin soolouralla oleva Charles Plogman.

Aki hekumoi, että Charlesilla olisi soittimia myytävänä, mutta kauppapöydälle nostellaan antiikkitavaraa. Lopulta vieras kuitenkin kaivaa pussukastaan kitaran.

– Eikä mikä tahansa kitara, vaan Hagström Viking -sähkökitara, Aki riemuitsee.

Charles myy harvinaista kitaraa. Sanoma.
Charles myy harvinaista kitaraa.

Pakko saada

Riemu saa Akin tarttumaan soittimeen tositoimet mielessä. Tosifanit tietävät Akin musiikkimiehenä, mutta muille katsojille saattaa tulla yllätyksenä, kun Aki luikauttaa pitkän ja taidokkaan pätkän Lasse Liemolan vuoden 1957 hitistä Diivaillen.

Charles seuraa toimitusta vierestä selvästi vaikuttuneena.

– Tuo kitara on pakko saada perjantain huutokauppaan, Aki intoilee.

Pelkästä hienon instrumentin ihailusta ei tietenkään ole kyse.

– Erittäin harvinainen kitara ja keräilijöiden suosiossa. Myyntihinta on helposti tuhat euroa, Aki uskoo.

Kaupanteosta tulee poikkeuksellisen vaikea.

Suomen huutokauppakeisari Nelosella tiistaisin kello 21.00.