90 päivää morsiamena -sulhanen kantaa kaunaa kumppanilleen – sukupuolen korjaus epäilyttää

Parin avautuminen suhteensa tilasta päättyy kyyneliin.
90 päivää morsiamena -jaksossa 1.8. parit ovat kokoontuneet kauden jälkipyykkiä varten. Kaudella seurattiin Shawn Finchin ja Alliya de Lima Batistan myrskyisää suhdetta. Shawn pohti kauden ajan tunteitaan Alliyaa kohtaan, sillä tämä ei ollut enää sama ihminen kuin ennen. Alliya tunnettiin aiemmin Douglas-nimisenä miehenä. Hän aloitti sukupuolensa korjauksen suhteen aikana.
Arkistovideo: Salatut elämät -sarjan kulisseissa.
Kun juontaja Shaun Robinson suuntaa katseensa Shawniin ja Alliyaan, Shawn nousee dramaattisesti ylös ja sanoo, ettei pysty tähän. Hän kuitenkin meneekin vain korjaaman toisen aviomiehen hiuksia, sillä onhan hän kampaaja.
Shawnin ja Alliyan häät eivät menneet odotusten mukaisesti. Shawnin äiti mursi jalkansa, ja Alliya oli kaksi tuntia myöhässä.
– Tämä suhde ja avioliitto eivät ihan vastaa unelmiani, Alliya myöntää.
Shawn myöntää edelleen kantavansa kaunaa morsiamelleen. Hän lähti häämatkalle yksin – ilman Alliyaa. Shawn kieltää asian, mutta Alliya kertoo miehen jättäneen hänet kuukaudeksi yksin. Hän ei ottanut Alliyaa mukaan, koska oli vihainen tälle.
– En vain ole päässyt sen yli.
– Tuo on lapsellista, Kenny ja Armando sanovat.
Suhdetta ovat kommentoimassa myös sarjan aiemmilta kausilta tutut Kenny ja Armando sekä Shawnin ja Alliyan ystävä Jackie. Jackie tunsi Alliyan jo silloin, kun tämä oli vielä Douglas. Hän kertoo, että nykyisin Alliya on rohkea ja kaunis. Hän on tulossa siksi ihmiseksi, joka hänen kuuluu ollakin.
Epäilys
Ongelmat kasaantuivat häiden jälkeen. Pari ei ole ollut intiimisti kuin kaksi kertaa häidensä jälkeen. Avioliitto on avoin. Shawn on ollut intiimisti toisen ihmisen kanssa häiden jälkeen.
– Hänen muutoksensa on kesken eikä hän tietääkseni ole tehnyt mitään, Shawn sanoo.
Alliya uskoo, että Shawn on enemmän viehättynyt miehen kehosta, joten seksuaalinen yhteys tuntuu katkenneen.
– Tämä muutosprosessi on hankala. Kehoni muuttuu. En tunne olevani viehättävä tai haluttu. Rakkauden kieleni on fyysinen kosketus. Eikä sitä ole olemassa, Alliya murtuu kyyneliin.
– Olen huolissani, koska en tiedä, mikä lopputilanteemme on, Shawn sanoo, kun häneltä kysytään, onko hän fyysisesti viehättynyt Alliyasta.

"Itken sisäisesti"
Shawn kertoo, ettei henkilö, johon alun perin rakastui, ole enää häneen vierellään. Shawn kertoo kuitenkin olevansa rakastunut Alliyaan. Hän aikoo aina olla hänen tukenaan.
– Muistan, kun olimme kahden. Kun puhuimme tuntikausia puhelimessa ja näin sinut ruudulla, se ei riittänyt. Halusin pysäyttää ajan, kun olimme yhdessä. Miten tuskallista olikaan hyvästellä. Muistan sen illan, kun katsoin tähtiä. Rukoilin, että olisimme onnellisia. Tänään itken sisäisesti. Itken, koska olemme muuttuneet. Mutta rakastan sinua. Rakastan sinua kaikissa versioissani, Alliya lukee aiemmin kirjoittamansa tekstin.
– Tiedäthän, että rakastan sinua. Olen aina tukenasi. Selviämme kaikesta ja teemme sen yhdessä. Anteeksi, että olin kamala häissä. Olin äreä. Se oli minulle vaikea päivä ilmeisistä syistä, Shawn kyynelehtii.
Alliya kertoo myöhemmin kameralle, että hänen suurin huolenaiheensa on, jos Shawn ei pidäkään hänen kehostaan.
– Haluan hänen rakastavan minua transnaisena, Alliya sanoo.
Shawn kertoo puolestaan, että hän aikoo viedä Alliyan häämatkalleen.
90 päivää morsiamena 1.8. TLC:llä ja HBO Maxissa.