6-vuotias lapsimissi murhattiin raa'asti kotonaan – syytetty isä avautuu tapahtumista Netflix-dokumentissa

Kauneuskilpailuissa menestynyt lapsi löydettiin kodistaan hirvittävällä tavalla surmattuna. Jopa 9-vuotiasta veljeä epäiltiin syylliseksi, mutta tapaus on jäänyt selvittämättä.
Joulukuussa 1996 lapsimissi JonBenét Ramsey murhattiin raa’asti. Tapaus on pysynyt otsikoissa 28 vuoden ajan. Nyt Netflix on tehnyt tapauksesta dokumenttisarjan, jossa JonBenétin John-isä pääsee ääneen. Hänen lisäkseen dokumenttiin on haastateltu muita perheenjäseniä sekä tapausta tutkineita poliiseja.
John ja Patsy Ramsey heräsivät 26. joulukuuta 1996 painajaismaiseen tilanteeseen, kun heidän 6-vuotias tyttärensä JonBenét katosi, ja jälkeen oli jätetty karmiva 118 000 dollarin lunnasvaatimus. Patsy soitti poliisit, mutta poliisi jätti tutkimatta talon kellarin.
Päivä kääntyi tuhoisammaksi, kun John kahdeksan tuntia myöhemmin löysi tyttärensä elottoman ruumiin kotitalon kellarista. Samalla paljastui, että JonBenét oli pahoinpidelty seksuaalisesti ja murhattu raa’asti kodissaan. Lapsimissin suu oli teipattu ilmastointiteipillä, ja kaulan ympärillä oli kuristusnauha.
– Minä huusin, otin hänet syliini ja kannoin yläkertaan yrittäen saada hänelle apua, nykyisin 80-vuotias John sanoo.
Salattiinko tutkimustuloksia?
Boulderin poliisilla ei ollut kokemusta henkirikostutkinnasta. Poliisi käänsi epäilynsä Ramseyn perhettä kohtaan, mikä sai aikaan valtavan mediaryöpytyksen. Pian John ja Patsy olivat pääepäiltyinä tyttärensä murhasta.
John uskoo, että dna-analyysia pidettiin poissa julkisuudesta kuukausien ajan. Analyysi vahvisti, ettei JonBenétin ruumista löydetty dna kuulunut kenellekään hänen perheestään. Johnin mukaan heidät oli jo leimattu syyllisiksi. Hän myös kokee, että poliisit eivät yrittäneet etsiä murhaajaa, sillä he olivat päättäneet uskoa Johnin ja Patsyn murhanneen tyttärensä.

Patsya syytettiin lunnaskirjeen kirjoittamisesta, sillä se oli epätavallisen pitkä ja kirjotettu perheen kodista löytyneeseen muistikirjaan. Lunnassumma herätti myös poliisin epäilyt. Poliisin mukaan John ja Patsy olivat haluttomia tekemään yhteistyötä poliisin kanssa. Perhe on kiistänyt syytökset. Patsy menehtyi vuonna 2006 syöpään.
Johnia on syytetty julkisuudessa siitä, että hän olisi hyväksikäyttänyt tytärtään. Dokumentissa kerrotaan, ettei tapahtuneesta ole löytynyt todisteita. Johnin Beth-tytär aiemmasta suhteesta kuoli auto-onnetomuudessa.
– Väitettiin, että häntä olisi hyväksikäytetty. Luoja, kuinka alas voi mennä? John sanoo.
9-vuotias veli syytettynä
Johnin ja Patsyn lisäksi JonBenétin Burke-veljeä syytettiin murhasta. Hän oli tuolloin 9-vuotias. Burke ei halunnut osallistua sarjan tekoon, sillä vuonna 2016, kun hän antoi haastattelun aiheesta, hän joutui somemyrskyn silmään.
Tapaus on edelleen ratkaisematta. Ketään ei ole syytetty oikeudessa JonBenétin murhasta.
Piirisyyttäjän värväämä etsivä Lou Smit ilmaisi turhautumisensa äänipäiväkirjoissaan, joita kuullaan myös dokumentilla. Vuonna 2010 menehtynyt Lou ilmaisi äänitteissä, että todisteita tunkeutujasta on olemassa, mutta hänen mukaansa kukaan ei halunnut kuunnella häntä.

Vuonna 2008 tehdyissä uusista dna-testeissä JonBenétin vaatteista löytyi tuntemattoman kolmannen osapuolen dna:ta. Piirisyyttäjä Mary Lacy vapautti Ramseyn perheen osallisuudesta.
Johnin tuska ei ole vieläkään väistynyt, mutta muisto tyttärestä on iloinen.
– Suren aina sitä, mitä menetin, mutta hän oli elämässäni kuusi vuotta, John kertoo.
Dokumenttisarja ei etsi syyllistä, vaan tutkii lainviranomaisten ja tiedotusvälineiden virheellistä tapauksen käsittelyä. Lopuksi dokumentti paljastaa toimet, jotka voisivat ratkaista JonBenétin murhan.
Ratkaisematon tapaus: Lapsimissin murha Netflixissä.