32-vuotias supermalli tähditti menestyselokuvaa – kuoli ensi-illan jälkeen traagisesti

Tänään tv:ssä esitettävä Triangle of Sadness jäi Charlbi Deanin viimeiseksi elokuvaksi.
Ruotsalaisen Ruben Östlundin ohjaama ja käsikirjoittama Triangle of Sadness on yksi vuoden 2022 palkituimmista elokuvista. Filmi nähdään tänä iltana Teemalla.
Muotimaailman salongeista trooppiselle saarelle ulottuva pisteliäs satiiri voitti Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun. Lukuisten muiden festivaalipalkintojen jälkeen elokuva tyhjensi pöydän European Film Awards -gaalassa ja keräsi lopulta kolme Oscar-ehdokkuutta, mukana vuoden paras elokuva.
Pian ensi-iltansa jälkeen Triangle of Sadness nousi otsikoihin myös suru-uutisen kautta. Elokuvan naispääosassa nähtävä Charlbi Dean oli kuollut äkillisesti elokuussa 2022 vain 32-vuotiaana. Syyksi kerrottiin bakteeriperäinen verenmyrkytys. Deanin tila pääsi pahenemaan osin siksi, että häneltä puuttui perna vuosia aiemmin tapahtuneen auto-onnettomuuden vuoksi.

Deanin kuolema järkytti syvästi elokuva- sekä muotimaailmaa. Kuvankaunis eteläafrikkalainen oli työskennellyt vuosia ennen näyttelijäuraansa kysyttynä valokuvamallina. Dean teki kaikkiaan kymmenen elokuva- ja tv-roolia ennen Triangle of Sadnessia, jota pidettiin hänen läpimurtonaan.
Deanin yllättävä kuolema aiheutti pienen skandaalin myös vuoden 2023 Oscar-gaalassa, jossa hänet unohdettiin täysin edesmenneitä kunnioittavasta In Memoriam -osuudesta.
Triangle of Sadness esitetään Teema & Femillä keskiviikkona 19. helmikuuta kello 21.55. Elokuva on myös katsottavissa Yle Areenassa 20. maaliskuuta saakka.